Kanta-Häme

Hauhon moottorikerhon vetäjä ylpeilee kasvateillaan

Pojat ovat kasvaneet, autot vaihtuneet ja kerhon nimikin on muuttunut, mutta aina torstaisin hauholainen Perttu Sarkkola ottaa suunnan kohti Portaantiellä sijaitsevaa moottorihallia. Tavalla on ikää yhdeksän vuotta.

Sarkkola ohjaa 4H Motorteamia, johon kuuluu tällä hetkellä kymmenisen 12–20-vuotiasta poikaa ja tyttö.

– Olemme päässeet sillä tavalla onnelliseen asemaan, että pojat eivät ole tulleet viettämään hallille aikaa vaan kehittämään itseään ja ajatuksiaan. Nyt kerhoa pyörittää tämä toinen sukupolvi, omat kasvatit. Komeita poikia, kehaisee Sarkkola.

Alun perin Sarkkolaa pyydettiin vetämään pajakerhoa, mutta se ei tuntunut omalta alueelta. Asiaa syvemmin pohdittuaan autoja aina harrastanut ja työkseenkin niitä huoltanut Sarkkola sanoi kyllä vapaaehtoistyölle 4H moottorikerhon ohjaajana.

– Lasten hyvinvoinnista ei kanneta tarpeeksi huolta. Minä en pysty auttamaan muissa asioissa, mutta autoasioissa pystyn. Se on se kuvio. Vapaaehtoistyö on tässä maassa hiipuva tarina. Siitä ilmiöstä pitäisi puhua.

Kerhoa pyöritetään romulla

Perttu Sarkkolan toinen kuningasidea liittyy moottorikerhotoiminnan rahoittamiseen. Hyvien sattumusten ja kohdilleen natsanneen ajoituksen kautta kerhosta tuli tavarantoimittaja kierrätysyritys Stenalle.

– Ennen kuin meillä oli ensimmäistäkään poikaa sisällä moottorikerhossa, oli 25 tonnin romukuorma lähtenyt ja siitä eurot tulleet yhdistyksen tilille, nauraa Sarkkola.

Kiitos ja kunnia toimivasta järjestelmästä kuuluu osittain myös paikallisille yrittäjille, jotka ovat aina suhtautuneet myönteisesti kerhon toimintaan. Kun urakoitsijat tekevät keikkoja muilla paikkakunnilla, he pakkaavat syntyvän romumetallin autoonsa ja käyvät heittämässä sen moottorikerhon lavalle Hauholla.

– Olen itse ollut viemässä romunkeruun ilosanomaa maailmalle eli 4H-kerhoille ympäri Suomea. Tapahtumasarjan seurauksena myöskin Pellon 4H yhdistys kerää metalliromua, myhäilee Sarkkola.

Perttu Sarkkola saa 20. helmikuuta 4H-säätiöltä vapaaehtoisohjaajastipendin, jolla osoitetaan arvostusta kansalaisjärjestötyössä keskeisen tärkeälle toiminnalle. Palkitsemisperusteissa sanotaan, että Sarkkolan luotsaama toiminta perustuu asiantuntemukseen ja pitkään kokemukseen. Palkitsemista on ehdottanut Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys.

– Ilman Perttua toiminta ei olisi koskaan lähtenyt pyörimään. Hän on hirvittävän monitaitoinen mies ja juuri oikeassa hommassa, sanoo kerhon toinen vetäjä Timo Toivonen.

Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa järjestettävää, perinteistä stipendienjakotilaisuutta kunnioittaa läsnäolollaan Hauhon toinen oma poika, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.

– Eivät ne ansiot palkinnosta vähene tai lisäänny, mutta onhan se omalla laillaan aika komea juttu. Hienolta tuntuu, myöntää Sarkkola. (HäSa)

Päivän lehti

28.3.2020