Kanta-Häme

Hausjärven talous koheni

Kahden vuoden tauko rakentamisessa näkyy Hausjärvellä kohentuneina talouslukuina.

Valtionosuuksien kasvu 7,4 prosentilla, terveyskuntayhtymien talouskuri ja työllisyyden hoidon onnistuminen kartuttivat nollabudjetin 2,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Lokinperä (kesk.) kiittää tyytyväisenä talouden tervehdyttämisohjelmaa, jonka avulla on pidetty kunnan talous kurissa.

– Kunnan väestön hyvä rakenne eli riittävän nuori väki asetti meidät valtionosuuksien jaossa voittajien puolelle. Tässä näkyy pitkäjänteinen työ, Lokinperä arvioi.

Kunta on tietoisesti jarrutellut kahden vuoden ajan suurten investointien toteuttamista. Viime vuonna investoitiin vain 1,3 miljoonalla eurolla.

Rahaa käytettiin lähinnä kunnallistekniikan rakentamiseen.

– Hengähdystauko näkyy lainakannan pienenemisenä. Lainamäärää pystyttiin lyhentämään 4,9 miljoonalla eurolla. Edessä on isot investoinnit Ryttylän ja Oitin kouluihin, joihin varaudutaan näin, Lokinperä toteaa.

Ryttylän koulukeskuksessa alkaa kolmas vaihe eli uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen.

Kunnan lainamäärä asukasta kohti laski viime vuonna 2814 euroon ja jäi alle koko maan keskiarvon, 2938 euron.

Työttömyyden hoito onnistui Hausjärvellä. Työttömyysprosentti pysyi 7,6 prosentin tuntumassa, kun Hämeessä työttömien osuus työvoimasta oli 14,1 ja koko maassa 13,6. Kunta pystyi aktivoimaan pitkäaikaistyöttömiään siinä määrin että kunnan Kansaneläkelaitokselle maksama osuus työmarkkinatuesta jäi 95 000 euroon. Edellisvuonna sakkomaksujen määrä oli vielä 177 000 euroa.

Tonttikauppa jäi viime vuonna olemattomaksi, mutta vuoden lopussa tunnelin päässä alkoi sarastaa valoa.

– Talous tuntuu nyt yleisesti kääntyneen myönteiseen suuntaan. Ensimmäiset merkit näkyvät meilläkin. Oitista Manassenpellolla on saatu tonttikaupan pää auki. Myös Monnin uudelta alueelta on tehty jo pari varausta, vaikkei markkinointi ole vielä edes kunnolla käynnistynyt, Pekka Lokinperä kertoo.

Monnin kehittäminen jatkuu vahvasti Lokinperän mukaan tulevina vuosina.

Hausjärvi on muun Kanta-Hämeen tavoin menettänyt viime vuonna muuttoliikkeen vuoksi asukkaitaan. Kun Kanta-Hämeessä väki on vähentynyt lähes 900 hengellä, Hausjärvellä laskua kertyi 88 asukkaan verran eli väkiluku pieneni noin 0,1 prosenttia. 

Päivän lehti

27.5.2020