Kanta-Häme

Hausjärvi kosiskelee naapureita sote-työhön

Syyskuun loppuun mennessä selviää, lähtevätkö Hausjärvi, Loppi, Riihimäki ja Janakkala yhdessä valmistelemaan yhteistä sosiaali- ja terveydenhuollon perustason palvelujen aluetta.

Hausjärven kunta kutsuu naapureitaan mukaan yhteistyöhön, jossa ohitetaan toistaiseksi palvelujen järjestämisen hallintomallit ja suunnitellaan käytännön toimintojen yhdistämistä. Kunnat ottavat ehdotukseen kantaa syyskuun aikana.

– Hallintomalli ratkeaa aikanaan, kun tulevan sote-järjestämislain sisältö on varmistunut. Tärkeintä on lähteä seutukunnalla valmisteluun etukenossa, toteaa Hausjärven kunnanjohtaja Päivi Terävä.

Kesäkuussa julkistettiin maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys.

Selvityksessä pidettiin maakuntaan parhaana palvelumallia, jossa perustason palveluvastuu olisi Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukunnilla joko vastuukunta- tai kuntayhtymämallilla. Laajan perustason palvelut järjestäisi kuntayhtymänä toimiva maakunnallinen sote-alue.

Hausjärvi ehdottaa nyt, että Riihimäen seutukunnalla rakennetaan jo ennen lain voimaantuloa palvelualue, jolla neljä kuntaa ratkaisee yhdessä, miten ja missä asukkaat saavat niin terveydenhoidon kuin sosiaalihuollon palvelut.

Janakkala on jo yhdistänyt omat sote-palvelunsa. Jos Janakkala lähtee naapurikuntien kanssa yhteiseen alueeseen, mietitään neljän kunnan palvelukuvio uusiksi. Lisäksi Päivi Terävä pitää selvänä, että Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikön eli Ryksin sairaalan irroittamista keskussairaalasta pohditaan.

Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki hoitavat nyt perusterveydenhuollon yhteisessä kuntayhtymässä. Hausjärvi kannattaa jatkossakin kuntayhtymämallia, mikäli se on uuden lain mukaan mahdollinen. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020