Kanta-Häme

Hausjärvi myy tontteja puoleen hintaan

Parin viime vuoden aikana heikosti käynyttä tonttikauppaa vauhditetaan Hausjärvellä käynnistämällä Janakkalan kunnan mallin mukaan tonttien alennusmyynti. Kolmen kuukauden ajan kunnasta saa tontin puoleen hintaan.

– Viime vuonna saimme myytyä vain kaksi tonttia. Jos niitä nyt menee vaikka viisi, olen jo tyytyväinen, sanoo kunnanjohtaja Päivi Terävä.

Hikiässä alennusmyyntitontteja on tarjolla 17, Ryttylässä 8 ja Oitissa 14. Kunnan keväinen tonttimarkkinatapahtuma osuu myös alennusmyyntikuukausille.

Hausjärvi kokeili jo viime vuonna hyvin lyhyttä ja pientä alennusmyyntiä, kun Oitin Manassenpellon tontit valmistuivat. Tuolloin ensimmäiselle tontin ostajalle olisi annettu 75 prosentin alennus, seuraavalle 50 prosentin ja kolmannelle 25 prosentin alennus. Kauppoja ei kuitenkaan tehty, vaikka kiinnostuneita kyselijöitä oli useampi.

Hausjärven myytävänä oleviin tontteihin pääsee tutustumaan tarkemmin kunnan kotisivuilla. (HäSa)

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic