Kanta-Häme

Havainnon yksityinen kokemus

– Tekemiseni on semmoista pähkäilemistä ja pohdintaa.

Laura Vainikka on taustaltaan taidegraafikko, jolla oli tapana tehdä töitään paperille joko piirtäen tai painaen. Reilu viitisen vuotta sitten lähtöasetelmasta alkoi muodostua ongelma.

– Rupesin miettimään havainnon kokemusta ja kokemuksen luonnetta ja miten lähestytä sitä kuvien kautta. Sitä kautta mukaan tuli luonnollisesti tila.

Vainikan uusi näyttely Galleria Koneessa on kokonaisinstallaatio Jossakin / Somewhere. Se koostuu neljästä teoksesta tai teossarjasta.

– Minulla on taustalla aina ajatus kuvasta ja kuvan problematiikasta. Että mikä se kuva oikeastaan on, mistä se tulee.

Teoksissa ei ole esittäviä elementtejä. Ne koostuvat erilaisista esineistä, muodoista, pinnoista ja rajauksista.

– Keikun jossain siellä kuvan määreiden laitamilla, luonnehtii Vainikka.

Vaikka näyttelyn teokset ovat saaneet alkunsa taiteilijalle merkittävistä muistikuvista, heijastelevat ne jokaiselle katsojalle erilaisia näkymiä.

– Havainnon kokemuksen yksityinen luonne on kiinnostava. Meillä kaikilla on jossakin sisäinen kuvapankki.

Erittäin oleellinen rooli näyttelyssä on valolla.

– Valo on erilaisia aallonpituuksia, tavallaan aineetonta, mutta kuitenkin me näemme sen avulla.

Jos kaikki toiveet saisi toteutettua sormia napsauttamalla, olisivat galleriatilan katto, lattia ja seinät umpimustia. Vainikka on tehnyt aikaisemmin installaatioita täysin pimennettyyn huoneeseen.

– Minun mittapuullani tämä on tosi valoisa, nauraa Vainikka hämärässä näyttelytilassa.

Valon vähäinen määrä muuttaa havainnon ja näkemisen kokemusta, ja se on myös yksi taiteilijan tavoitteista.

– Pyrin siihen, että hämäryys hidastaisi katsojan hetkeä tässä tilassa, koska näkymä avautuu hiljalleen.

Vainikan teokset antavat helposti materiaalittoman vaikutelman, mutta niiden työstäminen on saattanut olla hyvinkin fyysistä. Esimerkiksi kookkaat vedokset sarjasta Mirage on tehty monotypia-tekniikalla, jossa isolle muovilaatalle on levitetty kumitelalla väriä, minkä jälkeen kuva on painettu syväpainoprässillä.

– Käsinkosketeltavuus on minulle tekemisen aikana tärkeätä, sanoo Vainikka.

Monotypiassa häntä kiehtoo myös se, että jokainen vedos on ainutlaatuinen eikä tekijä pysty täysin kontrolloimaan prosessia. Pigmentit pintaansa saanut laatta ei ole sama kuin lopputulos.

– Siinä tapahtuu katkos. Sekin minua kiinnostaa hirveästi mitä tapahtuu ajattelussa, kun näkemisen mahdollisuus murtuu, sanoo Vainikka. HÄSA

AUKEAA TÄNÄÄNLaura Vainikan näyttely Jossakin / Somewhere Galleria Koneessa 21.12. asti.