Kanta-Häme

Hella voi olla paloturvallisuusriski

Muutaman vuoden takainen tapahtuma nyt jo hymyilyttää hämeenlinnalaista Marjatta Telholaa.

– Se oli ensimmäinen kesäni nykyisessä kodissa. Unohdin paistinpannun kuumalle levylle öljyineen päivineen. Kyllähän se roihahti, ja onneksi hälytin pärähti piipittämään, Telhola huokaa.

Jos roihu tarttuukin rasvaiseen liesituulettimen suodattimeen tai talouspaperirullaan, ovat kunnon roihun ainekset kasassa.

TNS Gallupin teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista pitää keittiötä paloturvallisuuden kannalta kodin vaarallisimpana huoneena.

Silti valtaosalla kyselyn vastaajista ei ole keittiössä minkäänlaisia paloturvallisuuslaitteita.

Unohdus ja valvonnan puute

Perinteistä palovaroitinta ei käytännössä voi sijoittaa keittiöön, sillä ne hälyttävät jatkuvasti turhaan ruuanlaiton yhteydessä.

Yleisin palovaroittimen sijoituspaikka on kyselyn perusteella eteisessä. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa palovaroitin on alle puolella.

Liesi on kuitenkin tilastojen perusteella kotien ylivoimaisesti merkittävin paloturvallisuusuhka ja se nousee ykköseksi myös kyselyssä.

Suurin yksittäinen syy lieden tulipaloihin on valvomaton ruoanlaitto. Usein lieden keittolevy myös yksinkertaisesti unohtuu päälle.

– Vastaajien mukaan oma keittiö on silti riittävän paloturvallinen. Siinä on aikamoinen ristiriita, sanoo TNS Gallupin tutkimusjohtajan Sakari Nurmela.

Hellavahti tuttu vain joka kolmannelle

Suomessa liesiturvalaitteiden käyttö on vielä vähäistä, vaikka liesiin liittyviä palotapahtumia on vuosittain lähemmäs tuhat.

Liedet aiheuttivat suomalaisissa kotitalouksissa vuonna 2013 reilut 850 tulipaloa, joissa kuoli 11 henkilöä.

Lieden turvallisuutta on periaatteessa helppo parantaa liesihälyttimellä tai liesivahdilla, mutta vain kolmannes tutkimukseen osallistuneista kertoo olevansa tietoinen tällaisesta mahdollisuudesta.

Suomessa hellavahteja markkinoi ainakin espoolainen Innohome.

– Liesipalojen sammuttamista tehokkaampaa ja edullisempaa olisi niiden ehkäisy kokonaan. Joka toisen suomalaisen lähipiirissä on kokemuksia läheltä piti-tilanteista lieden käytössä, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Pertti Haavisto.

Poikkeuksesta standardiksi

Liesiturvalaitteet ovat nopeasti yleistymässä Euroopassa, ja niistä on valmistella EU-standardi.

Norjassa laitteet ovat jo pakollisia ja Iso-Britanniassa palolaitokset jakavat laitteita ilmaiseksi koteihin.

Lähes yhdeksän kymmenestä kyselyn vastaajasta katsoo myös, että liesiturvalaitteiden tulisi alentaa kodin vakuutusmaksuja. (HäSa)