Kanta-Häme

Hellstén nähdään ehkä luottamustoimissa

Tunteet ovat kaksijakoiset, kaupunginjohtaja Tapani Hellstén sanoo ja puhuu puolikkaita lauseita ehkä nopeammin kuin ikinä.

– Olen iloinen ja onnellinen, että valittiin. Haikeakin olen.

Hän sanoo, että valintaprosessi on ollut pitkä ja henkisesti raskas.

Hellstén oli koko ajan kohtalaisen vahvoilla uuteen virkaan. Siksi hän pystyi jo syksyn mittaan käymään läpi luopumisen tuskaa.

– Olen täällä nauttinut jokaisesta työpäivästä ja enhän minä kaikesta luovu. En häviä totaalisesti. Asun Hämeenlinnassa ja minulla on täällä ystäviä.

Hän kertookin, että häneltä on jo kysytty halua osallistua päätöksentekoon luottamushenkilönä.

– En ole sulkenut sitä mahdollisuutta pois. Täytyy kuitenkin ensin ottaa selvää, mahdollistaako Helsingissä oleva työ sen. Olisi kuitenkin mielenkiintoista hyödyntää osaamistani luottamustoimissa.

Se ei olisi uutta, sillä aikoinaan hän on istunut kaupunginvaltuustossa ja on ollut myös demarien ryhmänjohtaja.

Tehtävänä työkyky

Työt Helsingissä alkavat joskus tammikuun loppupuolella. Hellstén sanoo, että asiat ovat tuttuja, onhan hän istunut Kevan hallituksessa vuosia.

Kevassa Hellsténin vastuualueeseen kuuluvat työkykyyn ja työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset.

– Kevassa on osaamista ja tutkimusta. Nyt pitää miettiä, kuinka ne käytännössä jalkautetaan kuntiin niin, että työssä viihdyttäisiin pitempään ja eläköityminen myöhentyisi.

Eläkeyhtiö kun on, toinen iso kysymys on rahoituksen riittävyys.

Hämeenlinnan virkahuoneessa Tapani Hellsténiä ei nähdä enää tammikuussa.

– Ja joulukuussakin satunnaisesti. Takana on pitkä työrupeama. Ennen uuden aloittamista on hyvä nollata tilanne. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020