Kanta-Häme Hämeenlinna

Mopoa tai moottoripyörää väistänyt auto ajoi päin puuta Hattelmalantiellä

Onnettomuus tapahtui Hämeenlinnan Hattelmalantiellä, jonka varrella sijaitsee myös poliisitalo Miekkalinna. Kuva: Markku Uhari / arkisto
Onnettomuus tapahtui Hämeenlinnan Hattelmalantiellä, jonka varrella sijaitsee myös poliisitalo Miekkalinna. Kuva: Markku Uhari / arkisto

Hätäkeskus ilmoitti eilen illalla liikenneonnettomuudesta Hattelmalantiellä.

Poliisi sai selville tapahtumapaikkatutkinnassa, että 18-vuotias nainen oli ajanut henkilöautolla Hattelmalantietä kohti Poltinahoa.

Vastakkaisesta ajosuunnasta tullut mopo tai moottoripyörä oli ajautunut henkilöautoa kuljettaneen ajokaistalle hieman ennen kohtaamista.

Henkilöauton kuljettaja oli jarruttanut ja väistänyt oikealle välttääkseen törmäyksen. Väistämisen seurauksena henkilöauto oli ajautunut ulos tieltä ajosuunnassaan oikealle osuen puuhun.

 

Auton kuljettaja loukkaantui lievästi tömäyksessä ja hänet kuljetettiin sairaalaan.

Vastaan ajanut kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettaja ei ollut pysähtynyt tapahtumapaikalle.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, johon tämä kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettaja on epäiltynä. HÄSA