Kanta-Häme

Henna-Maija Alitalon ura näyttämöllä on valinkauhassa

 

Hämeenlinnalainen näyttelijä Henna-Maija Alitalo on juuri nyt työuransa todellisella vedenjakajalla – ääni ei tahdo kestää täysipainoista työntekoa, mutta intohimoa teatterin tekemiseen riittää.

Väkevästi Alitalon kehoon pureutunut astma ei armoa tunne. Jos käännettä parempaan ei synny aivan lähitulevaisuudessa, joutuu Alitalo miettimään tulevaisuutensa teatterimaailmassa uudesta näkövinkkelistä. Oikeastaan hän jo astunut askeleen uuteen suuntaan, kun hän opiskeli soveltavaa teatterityötä.

– Tämän näytäntökauden aikana minulla ei ole isoja rooleja. Ääni kestää juuri ja juuri roolini Luoteisväylässä, mutta ei juuri muita vahvaa äänenkäyttö tarvitsevia töitä. Onneksi työsarkaa riittää alalla muuallakin kuin näyttämöllä, Henna-Maija sanoo.

Hän myöntää, että tilanne on välillä aika ahdistava ja kuluttava, kun ei tiedä pystyykö jatkamaan näyttelijän ammatissa päälle painavan sairauden vuoksi.

Syksyn aikana hän on tehnyt yleisötyötä erityisesti lasten kanssa yhteistyössä ARXin kanssa toteutetussa ilmaisukasvatusprojektissa.

– Päiväkoti-ikäisille järjestetään teatterityöpajoja, joissa harjoitellaan itsensä ilmaisua, Alitalo kertoo.

Kuvailutulkkausta näkövammaisille
Jo pitempään hän on vieraillut vanhusten ja liikuntarajoitteisten luona virkistämässä asukkaita heidän omassa asuinpiirissään.

– Yleisötyön kautta menen niiden vanhusten luo, jotka eivät itse kykene tulemaan teatteriin, Alitalo kertoo.

– Aivan uutena toimintamallina kehitämme parhaillaan näkövammaisille teatterin kuvailutulkkausta. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ennen esitystä näkövammaiset tutustuvat esityksen kulisseihin koskettelemalla ja liikkumalla näyttämöllä. Samalla heille kerrotaan näyttämön lavastuksen, puvustuksen ja rekvisiitan erityispiirteet. Esityksen näyttelijät antavat ääninäytteet roolihenkilöistä, jotta esitystä on helpompi seurata.

– Itse esityksen aikana selostan näkövammaisille katsojille korvaan asetettavan kuulokkeen kautta näyttämön tapahtumia, esimerkiksi näyttelijöiden liikkeitä. Kun he tuntevat roolihahmot ääninäytteiden ansiosta, voi tapahtumia seurata varsin tarkasti, Henna-Maija Alitalo kuvailee teatterimaailman uusia avauksia.

Syrjäytymisvaarassa elävät on yksi yleisötyön kohderyhmä. Pohjaa tällaiselle erityistyölle tulee siitä, että monien tutkimusten mukaan teatterin keinoin ihmisiä voi oikeasti auttaa.

– Jospa ihmiset löytävät teatterin avustamana oman Luoteisväylänsä pois ahdingosta, Alitalo viittaa meneillään olevaan Luoteisväylä esitykseen.

Teatterillakin on monet kasvot
20 vuotta näyttelijän työtä tehnyt Alitalo sanoo toisenlaisen tavan tehdä teatteria sopivan hänelle myös siinä mielessä, että meitä on tämänikäisiä naisnäyttelijöitä 13 tusinassa.

– Onneksi Hämeenlinnassa on saanut tehdä monipuolisesti kaikenlaisia töitä.

Varjopuoleksi näyttelijän työssä hän kokee sen, ettei yleisö aina miellä näyttelijän roolia ja yksityishenkilöä erillisiksi:

– Kun on tehnyt näyttämöllä jonkun roolin, kadullakin epäillään Alitalon olevan samanlaisen kuin teatterissa. Ei se kyllä niin mene!

Meren rannalla kasvaneena Henna-Maija Alitalo on kaivannut sisämaassa ulapan avaruutta, jota Vanajavesi on toki minikoossaan hieman paikannut.

– Olen viihtynyt, hän sanoo nykyisestä kotikaupungistaan.

Teatteri oli jo nuoruudessa haaveammatti, vaikka välillä nuori Henna-Maija haaveili myös laulajan urasta.

– Pikkutyttönä lauloin kaikille vieraillemme viinikarahvin pyöreä pallokorkki mikrofonia mallaten. Mahtoi se olla vieraille kärsimys, Henna-Maija nauraa heläyttää raikuvaan tapaansa.

Myöhemmin hänen laulajan taidot on todistettu teatterilavalla moneen otteeseen.

– Valokuvauskin kiinnosti, olin myös töissä valokuvaamossa, mutta lopulta oli jäljellä tämä työ, kun ammatinvalinta oli lopullisesti edessä. Työ on myös vastannut odotuksia, ei ole syntynyt pettymyksiä.

Henna-Maija myöntää jännittäneensä alkuvaiheessa uraansa aivan mielettömästi, mutta sanoo päässeensä näyttämöllä pahimman yli.

– Vuorovaikutus yleisön kanssa on näyttelijälle elintärkeää. Siitä saa aina voimaa.

Juttu on julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisissa 25.11.2011.

Päivän lehti

24.1.2020