Kanta-Häme

Herra täsmällisyys ei anna sattumalle mahdollisuutta

On toukokuun kolmas sunnuntai, kaatuneitten muistopäivä.

Kello on puoli kuusi, ja taivas kaupungin yllä harmaa kuin yläpuolella kaartelevan kalalokin selkä.

Sataa, tietenkin.

Musta Mersu kaartaa tapaamispaikkaan juuri sovitulla kellonlyömällä. Ratin takana istuva täsmällisyys on Harri Rantanen. On aika lähteä kierrokselle.

Lippujen on oltava nostettuina kahdeksaan mennessä, ja kierrokseen menee noin puolitoista tuntia. Rantanen ei kuitenkaan halua jättää mitään sattumaan varaan. Varoaikaa pitää olla.

Arkisin kaupungin kiinteistöjen liputuksesta vastaavat talonmiehet, mutta viikonloppuisin liputus hoidetaan keskustassa neljän miehen voimin. Kantakaupunki on jaettu neljään alueeseen, Rantasen vastuulla on alue numero kaksi.

Kerran Rantanen on joutunut hoitamaan koko kantakaupungin liputuksen yksin. Oli heinäkuu 2011, ja Osloon ja Utøyan saarella tehdyissä verisissä iskuissa oli kuollut 77 ihmistä. Iskuja seuranneena päivänä Rantanen hilasi 45 lippua puolitankoon.

Mersun takapenkillä olevassa muovilaatikossa on pino osoittein nimikoituja lippuja. Niitä säilytetään Virvelinrannan pannuhuoneessa, mistä Rantanen on hakenut laatikkonsa jo perjantaina. Nyt etupenkillä on siististi kirjoitettu lista 13 kohteesta. Rantanen osaa listan ulkoa, mutta tapaa kirjoittaa sen silti.

Kierros alkaa Moreenin teollisuusalueelta. Kello 5.39 ensimmäinen lippu on nostettu Terminaalintien varressa olevaan salkoon. Viereisellä kiinteistöllä Rantasen täytyy ennen nostoa laskea kolme mainoslippua saloista.

– Märkiä, limaisia, nuljaskoita – yök, Rantanen manailee heittäessään mainosliput auton takakonttiin.

Matka jatkuu kohti Visamäkeä, ja liput jäävät ujosti liehuen kunnioittamaan Suomen sodissa kaatuneita sankarivainajia. Kaupungin selän takana niitä ei moni pyhäpäivänä näe.

Vähän tahtoo jäädä selän taakse Visa 1:kin eteen nostettu lippu.

Kymppitieltä sitä ei oikein näe, eikä se korkean rakennuksen takaa näy myöskään Visamäen asuinalueelle. Visamäentie 33:n takana oleva salko on vähän paremmalla paikalla.

Liput on kuitenkin nostettava, sillä kalenteri vaatii niin. Jos ei lippuja nostettaisi, tietäisi se myös palautetulvaa kaupungille.

– Joskus on lippu jäänyt tankoonkin, ja saattaahan sellaisesta valituksia tulla. Mutta lippuhan se vain on, Rantanen hymyilee.

Rantasen suhtautuminen liputukseen on aavistuksen kaksijakoista. Palkkatöissä mies on kellontarkka, mutta kotosalla lippu nousee lähinnä äitienpäivänä ja juhannuksena.

– Kyllä sen sitten joku muu käy vetäisemässä.

Kello on 5.59 ja Virvelinrannan palvelukeskuksen piha-aukiolla korkeuksiin nostettu lippu kurkistaa puiden välistä vastarannalle.

– Tämä on tällaista yksinkertaisten miesten yksinkertaista touhua. Ei vaadi muuta kuin, että pyhäaamuisin pitää lähteä, Rantanen virnistelee.

Sikäli Rantanen osuu totuuteen, että siniristilippu on helppo ylösvedettävä. Miettimistä vaativat sen sijaan erilaiset mainosliput sekä eri maiden liput, joita vierailujen ajaksi nostetaan esimerkiksi Raatihuoneen edessä oleviin salkoihin.

– Melkein pitää jostain kirjasta tarkistaa, miten päin lippu on, jos siitä ei ole ihan varma.

Lähdetään kohti keskustaa. Väkeä ei ole liikkeellä vieläkään, ainoastaan Goodmanin risteyksessä vastaan ajelee Aluetalonmiehen auto.

– Veikkaan, että samoissa puuhissa liikkuu, Rantanen sanoo.

Rantasen alueeseen kuuluu kaksi koulua: Saaristen koulu, jossa käytetään seinälippua ja Keskuskoulu, jonka lippu on Rantasen piirin valtavin lakana. Niin suurta ei ole edes torilla.

Keskuskoulun lipputangon narut on kieputettu rullalle.

– Nämä on hankalia talvipakkasilla, jos narut ovat jäätyneet. Niitä sitten kohmeisin sormin selvitellään.

Seuraavaksi Rantanen vilahtaa koulun varastoon. Hetken päästä hän ilmestyy takaisin pihalle A-tikkaat toisessa ja kaksi seinälippua toisessa kainalossaan. Pienen ähräämisen jälkeen liput sujahtavat Oppijan tuen ja Palanderin talon seinässä oleviin telineisiin.

26 vuotta kaupungin kirvesmiehenä toiminut Rantanen tuntee kiinteistöt kuin omat taskunsa.

Hän tietää myös, että kaupungin vastuulla olevat kantakaupungin lippusalot ovat vuosien varrella vähentyneet, sillä osa kiinteistöistä on vuosien varrella siirtynyt kiinteistöfirmojen vastuulle.

Vanha teknisen viraston rakennus kuuluu kaupungin liputuskohteisiin vielä tovin. Kaupunki teki kiinteistöstä tammikuussa kaupat, ja tulevaisuudessa vanha virastorakennus muuntuu asunnoiksi.

Teknisen viraston lippu, samoin kuin VPK-talon lippu ovat muutamien askeleiden takana. Molemmat liput nostetaan katolla olevaan salkoon, joten Rantaselle tämä tietää matkaa ullakkorakenteiden läpi ja kurkistusta katolla olevasta luukusta.

VPK-talon ullakolle mennään talon asukkaiden eteisen ohi. Varsinaisella ullakolla on jos jonkinmoista rojua: vanhan mallinuken osasia, vanhoja kalusteita, saaveja, letkuja ja jopa krokettimailat.

Kello 6.35 seistään jo torilla. Muutama aamuvirkku kävelee vastaan sateenvarjoja kantaen, muuten ei juuri näy liikehdintää. Vaikka on varhaista, liehuvat liput jo suunnilleen kaikissa torin kiinteistöissä. Vain lääninhallituksen vanhan päärakennuksen salko on alaston.

Rantasen aamureissu huipentuu hiljaisena uinuvan Raatihuoneen katolle. Sinne mutkitellaan konehuoneen ja ullakon kautta. Jalkojen juuressa avautuu tyhjä tori. Lokit kirkuvat ja lempeä alkukesän sade vihmoo kasvoille.

– Raatihuoneelle on hyvä päättää kierros. Täällä saa pestä pulunpaskat pois käsistään, Rantanen naureskelee.

Seuraava viikonloppuliputus Rantasella on ruotsalaisuuden päivänä, 6.11. Tänä vuonna ei osu edes juhannusvuoroa, kuten kolmena edellisenä juhannuksena.

– Kyllähän minä olisin liputtanut, mutta muija sanoi, että nyt riittää, virnistelee Rantanen.

Kello on 6.50. On aika suunnata kotiin unille. Rantanen suunnittelee juovansa aamukahvit vasta yhdeksän pintaan. Iltapäivällä olisi tarkoitus käydä pelaamassa golfia, ja illalla pitäisi tehdä toinen lippukierros. HÄSA