Kanta-Häme

Heruiko työministeriltä apuja sotaveteraaneille?

Työllistämiseen käytetyt palkkatukirahat ovat loppuvuodesta käyneet niin vähiin, ettei uusia päätöksiä ole tehty enää esimerkiksi kolmannen sektorin hankkeisiin.

Hämeen Sanomat kertoi 6. lokakuuta vaikeuksista, joihin palkkatukirahanpuute ajaa muun muassa Sotainvalidien Veljesliiton pyörittämän avustajahankkeen sotaveteraaniasiakkaat. Kun ei uusia päätöksiä tehdä, palvelua ei anneta kaikille, mutta hallinto pyörii edelleen.

Hankkeen valtakunnallinen projektipäällikkö Eija Kilgast pääsi tapaamaan työministeri Jari Lindströmiä (ps.) asian tiimoilta keskiviikkona.

Lupasiko ministeri lisärahaa ja apua sotaveteraaneille?

– Ei tullut mitään lupauksia. Kerrottiin, että kovaa vääntöä on käyty valtiovarainministerin kanssa. Viime viikon lisäbudjetissa myönnettiin 20 miljoonaa euroa palkkatuki- ja starttirahaa ely-keskuksille.

Onko 20 miljoonaa riittävän iso raha?

– Ei se hirveän iso kyllä ole. Hankettamme kyllä kehuttiin vuolaasti yhdeksi parhaimmista välityömarkkinahankkeista, mutta valitettavasti ensi vuosi näyttää palkkatukirahojen osalta vielä heikommalta kuin kuluva.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan Hämeen ely-keskukselle lisärahaa irtosi 200 000 euroa.

Riittääkö siitä yhtään sotaveteraaneille, palvelupäällikkö Timo Toivettula?

– Lisäbudjetin raha ei auta Hämettä ollenkaan, sillä olemme olleet jo miinuksella. Emme pysty väljentämään aiempia linjauksia. Marraskuun alusta lähtien meillä on rahaa enää kuntien velvoitetyöllistämiseen yritysten starttirahoihin.

Miltä ensi vuosi näyttää Hämeessä sotaveteraanien avustajatoiminnan kannalta?

– Vuoden alussa on taas uusi potti jaettavana, joten alkuvuodesta pystymme päätöksiä taas tekemään. Ymmärrän kyllä hyvin, kuinka tärkeää hankkeiden kannalta olisi pitää toimintaa koko ajan käynnissä. HäSa

Päivän lehti

29.10.2020

Fingerpori

comic