Kanta-Häme

Hevosen selkään ja käsilläseisontaan!

Ratsastaja istuu laukkaavan hevosen selässä. Hän pitää kahvoista kiinni ja nousee käsilleen seisomaan ja saksaa jaloillaan. Sitten ratsastaja laskeutuu takaperin hevosen selkään.

Näin tehdään vikellykseen kuuluva liike, sakset.

Sonja Argillanderia ei pelota juosta laukkaavan hevosen rinnalla ja noustaa itsensä vauhdista sen selkään. Hän tekee sen ja useita vikellysliikkeitä joka viikko lukuisia kertoja.

Laji on yhä Suomessa suurelle yleisölle niin vieras, että yleensä kun kertoo harrastuksestaan ensimmäistä kertaa, saa myös kertoa, mistä on kyse.

Itävallassa ja Saksassa laji tunnetaan paremmin. Englanniksi laji tunnetaan nimellä vaulting.

Argillander aloitti vikellyksen 11-vuotiaana ja on nyt kohta 19-vuotias abiturientti Kaurialan lukiosta.

Argillander on vikeltänyt maajoukkueessa, muttei viime kauden huonon menestyksen vuoksi kilpaile siinä tällä hetkellä. Suunta on kuitenkin takaisin maajoukkueeseen ja tänäkin vuonna hän osallistuu kansainvälisiin kilpailuihin Ruotsissa ja Budapestissä.

Argillander harrasti nuorempana tanssia, telinevoimistelua ja ratsastusta. Vikellyksen vuoksi muut harrastukset ovat jääneet.

– Tanssista oli ehkä enemmän apua kuin ratsastuksesta. Vikellyksen aloittaessaan ei tarvitse olla ratsastuskokemusta, mutta laji vaatii notkeutta ja kehonhallintaa.

Vikellys on siis tiivistetysti voimistelua laukkaavan hevosen selässä.

Nykyisin Argillanderilla on kaksi kertaa viikossa omat vikellystreenit, kerran viikossa akrobatiatreenit ja lisäksi hän ohjaa pienempiä vikeltäjiä ja aikuisia kerran viikossa.

Vikellyksessä hevonen juoksee niin suurta ympyrää kuin mahdollista. Hevosta juoksuttaa keskellä seisova juoksuttaja. Juoksuttajalla on pitkä liina ja juoksutuspiiska, jolla hevosta ohjataan.

– Vaikeinta itselleni on kehonhallinta, sillä olen 175 senttimetriä pitkä. Lyhyille käsilläseisonta on helpompaa, kertoo Argillander ja jatkaa:

– Jos tehdään käsilläseisontaa tai kärrynpyörä ja hevonen laukkaa, pitää olla todella hyvä kehonhallinta, että pysyy kyydissä.

Vaurioitta harrastus ei ole päästänyt.

Molemmat Argillanderin polvet ovat menneet sijoiltaan, ja hän on tippunut useamman kerran niskoilleen.

– Tippuminen kuuluu tietyllä lailla lajin treenaukseen, mutta kyllä siinä välillä sattuukin. Mutta aina noustaan takaisin selkään. Jotkut jutut pelottavat, mutta tärkeintä on hallita tekniikka.

Uusia liikkeitä harjoitellaankin ensin maan päällä vikellyspukilla ilman hevosta.

Hevosen kannalta on tärkeää tehdä voimisteluliikkeet mahdollisimman pehmeästi. Eläin ei ole vikeltämisestä yleensä kummissaan.

– Se on hevoselle tottumiskysymys. Välillä, kun tekee jotain uutta, niin totta kai se vähän ihmettelee.

Jokaisella hevosella on omanalaisensa laukka ja siksi yleensä vikeltäjä harjoittelee yleensä samalla hevosella.

Jos kisat ovat kovin kaukana, täytyy turvautua lainahevoseen. Lainahevosella pitää aina ehtiä harjoitella ennen kilpailuja.

Esimerkiksi Budapestissä Argillander aikoo käyttää lainahevosta.

12. maaliskuuta järjestettävät MP Riding Centerin kilpailut Rengossa avaavat tänä vuonna Suomen kisakauden. Paikalla on lämmitetty maneesi, joka on harrastajille luksusta.

Hämeenlinnassa vikeltäjien mahdollisuudet ovat muutenkin hyvät. Lajia voi harrastaa Aulangon ratsastuskoululla sekä yksityisellä hevosella että ratsastuskoululla. Vikellystä on myös Saajan tallilla ja molemmilla talleilla on myös hyvät maneesit.

Kaudessa on kolmet kisat ja lisäksi SM-kilpailut. Kisoissa kaikki tekevät perusliikkeet ja vapaaohjelman, ja senioreilla on tehtävänä myös tekninen ohjelma.

– Viime vuonna olin SM-kisoissa 6. ja samoin edellisenä. Edellisenä olin tosi lähellä tulla pronssille, mutta sitten tipuin ja se pudotti pisteitä, kertoo Argillander. HÄSA

Vikellyskilpailut MP Riding Centerissä 12. maaliskuuta.