Kanta-Häme

Hevoset karkasivat kaatuneesta perävaunusta

Kaatuneessa hevoskuljetusvaunussa olleet kaksi hevosta karkasivat vauhkoontuneina moottoritiellä Janakkalan Viralassa sunnuntaiaamuna.

Parikymppinen nainen kuljetti pakettiauton ja hevoskuljetusperävaunun yhdistelmää valtatie 3:lla Janakkalan Viralan kohdalla aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Tuntemattomasta syystä kuljettaja menetti yhdistelmän hallinnan sillä seurauksella, että ajoneuvot ajautuivat ajokaistojen väliselle nurmialueelle.

Vetoautoon kytkettynä ollut perävaunu irtosi ja kaatui katolleen ja vaurioitui kauttaaltaan. Tässä yhteydessä hevoset pääsivät karkuun. Sivullinen sai hevoset hallintaansa noin puolen kilometrin päässä tapahtumapaikalta.

Paketti auto pysyi onnettomuudessa renkaillaan. Kuljettaja loukkasi itseään lievästi Hevosille ei kuin ihmeen kaupalla ilmeisesti tullut vammoja ulosajossa.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. (HäSa)

Päivän lehti

1.4.2020