Kanta-Häme

Hevosvoimat tulevat perintönä

Tallin rumin ja vaikein hevonen, mutta niin pirun hyvä hyppäämään.

Näin kuvailee ratsastaja Sanna Backlund ratsuaan Hattel Horsen maneesissa Tervakoskella.

Jos Wiseguy olisi kuvankaunis, hevonen olisi myyty jo aikapäiviä sitten rapakon taakse. Amerikkaan myydään kaikki kauniit ja rohkeat hevoset.

Backlundilla on käsissänsä esteratsastuksen kultakimpale. Tähtääkö viime kesän SM-mitalisti Rion olympialaisiin?

– En. Se aika meni jo. Se vaatisi ulkomailla asumista ja todella paksun lompakon. Sitä paitsi sitten ei olisi kannattanut mennä naimisiin eikä tehdä lapsia.

Backlund on pitänyt yhtä yli kymmenen vuotta Markus ”Ossi” Backlundin kanssa. Pariskuntaa yhdistää ratsastuksen lisäksi kohta kaksi vuotta täyttävä Max.

Vaikka Rio ei houkuttele, tavoite elämässä on selvä. Backlund haluaa valmentaa ja olla Suomen paras ratsastaja. Hän myös toivoo, että jonain päivänä joku hänen oppilaistaan olisi maailman paras.

Sanna Backlund pyörittää Tervakoskella Hattel Horse -tallia Kernaalajärven rannassa. Hän esittelee ylpeänä tiluksiaan ja nauraa, että hevosia höösätään enemmän kuin ihmisiä. Hevosille on omat fysioterapiansa ja muut jutut. Backlund haluaa tarjota kokonaisvaltaisen valmennuskeskuksen, joten tallin kaikki hevoset ovat valmennuksessa, eikä pelkkiä tallipaikkoja ole tarjolla.

Kun on esteratsastuksen kisaviikonloppu, tallilla on kiire. Yleensä kilpailuihin lähtee 25 hevosta ja tallin seitsemän rekkaa.

Sanna Backlund on ratsastanut viisivuotiaasta lähtien. Hän kävi ratsastamassa Herajoella. Tallinpitäjä sanoi Backlundin isälle rallikuski Timo Saloselle, että osta ihmeessä nyt tytölle poni, kun tyttö on niin innokas. Äiti ja isä Salonen eivät ymmärtäneet hevosmaailmasta mitään, mutta ostivat ponin.

Backlundin ollessa 12-vuotias hänellä oli jo kaksi ponia ja aasi sekä kahdeksan karsinan talli ja maneesi. Edelleen toiminta on samassa paikassa Tervakoskella, mutta talli on kasvanut. Siellä on yhteensä 38 hevosta. Viimeksi valmistui Backlundin omille hevosille oma talli.

Backlundin ja Wiseguyn treeni alkaa olla lopuillaan ja maneesiin saapuu Backlundin luottotyöntekijä Terhi Huhtala. Hän on pannut Maxin juuri päiväunille ja kertoo pojan kaatuneen vesilätäkköön.

– Vaihdoin kuivat vaatteet.

– Onkohan sillä nyt liikaa päällä? Viitsitkö panna seuraavan hevosen ratsastettavaksi, tulen kohta?

Backlund sanoo olleensa työnarkomaani. Hän saattoi ennen Maxia valmentaa 200 ratsukkoa viikossa, matkustaa viikoittain Tahkolle valmentamaan ja lisäksi hoitaa tallin juoksevia asioita ja itsekin vielä ratsastaa.

Pieni lapsi on hiljentänyt työtahtia. Samalla kuitenkin Backlund teki viime vuonna esteratsastuksessa uransa parhaimman kauden. Hän muun muassa voitti senioreiden SM-kultaa esteratsastuksessa.

– Tähän työhön on oltava palo.

Backlund oli hyvä koulussa. Ennen ylioppilaskirjoituksia häntä alkoi mietityttämään hevostelun ja opiskelun yhdistäminen, ja hän lopetti rakkaan harrastuksen viideksi kuukaudeksi. Hän pani kaikki hevoset myyntiin ja ajatteli keskittyvänsä johonkin muuhun.

Veri veti kuitenkin takaisin tallille. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Sanna Backlund lähti hevosoppiin Hollantiin. Hän oli maailman parhaiden kouluttajien valmennuksessa ja ratsasti.

– Ei maailmalla olo aina ole amerikkaa. Yritin välillä yhdistää yliopiston ja ratsastuksen, muttei siitä mitään tullut.

Kolme ja puoli vuotta vierähti Euroopassa.

Suomeen tultuaan Backlund oli hevospiireissä ”Jumalasta seuraava”. Sen tittelin saa aina hetkeksi hän, joka tulee ulkomailta kotiin oppineena.

Backlund sai sponsoriapua Hollannista hyvältä yhteistyökumppanilta ja aloitti tallin pyörittämisen, valmentamisen ja hevosten myymisen.

2000-luvulla ennen taantumaa hevoskauppa kävi hyvin. Backlund sai myytyä arvokkaita hevosia paljon.

– Se oli kulta-aikaa, enkä olisi koskaan uskonut, että menestyn siinä hommassa niin hyvin, hän sanoo nyt.

Backlundin bisnesajatus on kuitenkin se, että Hattel Horsen pitää pyöriä omillaan, vaikkei hän myisi yhtään hevosta, sillä elävään olentoon pohjautuva bisnes on hankalaa.

Esteratsastus on välineurheilua. Vaikka olisi huippuratsastaja, keskinkertaisella hevosella ei pärjää. Lisäksi ratsukon yhteistyön pitää toimia saumattomasti.

Sanna Backlundia esteratsastus veti puoleensa heti vauhdin ja vaarallisten tilanteiden vuoksi samoin kuin isä aikoinaan suuntasi keskittymisensä ralliin.

– Kyllähän näissä lajeissa on paljon yhteistä. Molemmissa pitää pohtia ajolinjoja ja lähestymistä ja olla hyvä kilpailupää. Sen olen isältä perinyt. Kilpailuvietti on veressä.

Valmentajana ja yrittäjänä Backlundia kuvaillaan hyväksi organisaattoriksi ja innostavaksi persoonaksi. Hän saa ihmiset motivoitua.

– Sata lasissa mennään, eikä anneta periksi.

Enää Backlund ei kuitenkaan ratsasta hurjimpia ja raaimpia hevosia. Hänellä on sitä varten tallilla palkattu ratsastaja, joka on hänen oma, lupaava oppilaansa Korpilahdelta.

– Tämä on todella fyysistä työtä. Menestyä voi vain, jos tekee paljon töitä.

Hevosharrastus on jo vuosia ollut jatkuvassa nousussa. Harrastajia kyllä löytyy, mutta Backlundin mielestä kilpaurheilu on lapsen kengissä. Hattel Horse panostaakin ainoastaan kilpaileviin esteratsukoihin.

– Kansallinen kärki pitäisi saada leveämmäksi.

Backlundilla on ollut taloudelliset mahdollisuudet panostaa lajiin. Hän kuitenkin sanoo, ettei raha ole aina tie, vaan tahtotila pitää löytyä myös. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020