Kanta-Häme

Hiljan kuntokammari tuli isoon tarpeeseen

 

Ikäihmisten kuntosali ”Hiljan kuntokammari” Rengon Raitaharjun palvelukodissa on saavuttanut alueen asukasmäärään suhteutettuna huikean suosion. 
 
Vuoden alussa avatussa kuntosalissa käy viikoittain liki sata ihmistä. Tuntivarauksia on tällä hetkellä 35 ryhmälle, vaikka torstaille ei otetaan yhtään ryhmävarausta – ovet ovat silloin kaikille avoinna. 
 
Torstaina kello 10–11 vertaisveturit opastavat laitteiden käytössä.
 
– On tämä hyvä juttu. Ei tulisi muuten jumpattua, renkolainen Helvi Mustalammi sanoo.
Samaa sanoo Lauri Komi:
 
– Kyllähän sitä kotioloissa tulee tehtyä kaikenlaista fyysistäkin, mutta tämä jumppahomma jää  täällä käynteihin.
 
Tiistaiaamun kaikille kuudelle saliharjoittelijalle kuntosali oli outo paikka ennen kuntokammarin avausta.
 
– Ei sitä työikäisenä tällaisia miettinyt. Töissä oli riittävästi rasitusta, Lauri Komi sanoo.
 
Kuntokammaria käyttävät pääosin omassa kodissaan asuvat ikäihmiset. Raitaharjun asukkaista salia pääsevät hyödyntämään esimerkiksi lyhyillä kuntoutusjaksoilla olevat asiakkaat.
 
Laitteet lahjoituksina
 
Kuntosalilaitteet on hankittu pääosin testamenttilahjoitusvaroilla. Hämeenlinnan kaupunki on ollut myös pieneltä osin rahoittajana. Viimeksi Rengon Säästöpankkisäätiö lahjoitti kuntosaliin ikäihmisille suunnitellun arvokkaan crosstrainerin, jota poljetaan istualtaan.
 
– Kun vielä saamme puolapuut, niin varusteet ovat siinä, sanoo renkolainen fysioterapeutti Inkeri Anttila, joka on kuntosalitoiminnassa sekä ammattinsa että vapaaehtoistyön puolelta. Varat puolapuiden hankintaan ovat jo olemassa.
 
Ikäihmisten ryhmien ohjauksesta vastaavat paikalliset koulutetut vertaisohjaajat. Kaupungin ikäihmisten palvelut järjestää myös omaa ohjattua toimintaa.
 
– Ensialkuun kartoitimme kävijöiden lähtötason ja erityistarpeet, sen jälkeen olemme harjoitelleet kaksi kertaa viikossa, kaupungin läntisen alueen ikäihmisten fyysisestä harjoittelusta vastaava fysioterapeutti Antti Sihvonen kertoo.
 
Vertaisohjaaja Paula Nuotio osallistuu myös saliharjoittelun kaksi kertaa viikossa aina niinä viikkoina kuin hänellä on mahdollisuus osallistua.
 
Kuntokammarin ryhmävarauksia voi tiedustella vapaaehtoiskeskus Pysäkiltä Jenni Jokelaiselta.