Kanta-Häme

Hippaloilla tehtiin suklaahirviöitä

Hippaloilla on tänä vuonna kaikki nurinkurin. Jo lapsena opetettiin, ettei ruoalla saa leikkiä. Hippaloilla se ei kuitenkaan ole kiellettyä.

Teatteriruokaa esittelevässä Saako sitä syödä? -näyttelyssä leivoksia saa ahmia vain silmillään, mutta tyhjin vatsoin ei kulttuurifestivaaleilta tarvitse lähteä. Aamulla alkaneessa maalauspajassa vesivärien tilalla oli oikeaa sulatettua suklaata.

Taitelijalasten suupielistä päätellen osa siveltimen vedoista sai mennä myös suun kautta.

Tuttua puuhaa

Kolmevuotias Venla Hakanen maalaa valkoiselle lautaselle tumman ruskealla suklaalla. Hakasen äidin Virpi Kohtalan mukaan he ovat festareilla ensimmäistä kertaa, Hakasella on asiasta kuitenkin eri näkemys.

– Olen ollut täällä vuosia sitten, kolmevuotias Hakala kertoo itsevarmasti kättään heilauttaen.

Hänellä on jo varma visio tulevasta taideteoksestaan.

– Tästä tulee suklaahirviö. Tietenkin.

Suklaalla neitokainen ei ole aiemmin maalannut, mutta muuten hän kuluttaa siveltimiä ahkerasti. Myöhemmin päivällä äiti ja tytär menevät katsomaan Aulangon graniittilinnaan Risto Räppääjää.

Ystävät suosittelevat toisilleen

Pöydän toisessa päässä istuvat hieman ujommat taitelijasielut Tilda ja Hilma Mämmi sekä Morris ja Oliver Eklund. He eivät halua paljastaa, mitä he ovat lautasilleen luomassa.

– Minä en edes tykkää suklaasta, toinen Eklundeista toteaa. Hän kuitenkin sanoo, että maalina se on mainio.

Mämmit ovat tulleet paikalle äitinsä Tanja Salosen kanssa Nurmijärveltä asti. Salonen kuuli festivaaleista ystävältään, ja toimettomana päivänä he päättivät lähteä Hippaloille.

– Olimme täällä jo torstaina, ja tytöt olivat haltioissaan siitä valoesityksestä. He pyydystivät innoissaan valoleppäkerttuja, Salonen sanoo ja viittaa torstaina esitettyyn Imaginartin Sensacional -esitykseen.

Salonen on houkutellut mukaansa myös ystävänsä, Eklundin veljesten äidin, vantaalaisen Lila Hambergin. He kaikki ovat ensimmäistä kertaa Hippaloissa.

Koko perhe temppuilemassa

Ulkolavan edessä neljävuotias nuorimies Jesperi Korhonen heittää kuperkeikkoja ilman paitaa. Vieressä uteliaana katselee serkkutyttö Helmi Korhonen.

– Jotain Hippaloita tulimme katsomaan, Jesperi Korhonen sanoo kesken temppuilun.

Hän ei muista käyneensä Hippaloilla aikaisemmin, mutta Verkatehtaan elokuvateatteri on hänelle tuttu.

– Haluan vain olla ulkona tänään. En tiedä, mitä tuolla lavalla tapahtuu. Vähän on kyllä liian kuuma, Korhonen kritisoi.

Helmi Korhosen vanhemmat Iina ja Ville Korhonen ovat kulttuurifestivaaleilla ensimmäistä kertaa.

– Kuulimme, että tämä on valittu vuoden parhaaksi festivaaliksi ja päätimme tulla. Helmi on jo sen ikäinen, että hän ymmärtää tapahtumasta jo jotain, Iina Korhonen sanoo.

Perhe aikoo kuunnella lavalla esiintyvien Mimmien konsertin, mutta sen jälkeen on suunnattava kotia kohti Vantaalle. Nuori Helmi Korhonen tarvitsee silloin päiväunet. (HäSa)