Kanta-Häme

Hirvijahti täyteen vauhtiin lauantaina ja valkohäntäpeuran täysmittainen metsästys jatkuu -Kolmannes enemmän peuralupia Etelä-Hämeeseen

Sääolosuhteet vaikuttavat siihen, saavatko metsästyseurat pyyntiluvat erityisesti valkohäntäpeuran osalta täyteen. Viime metästyskaudella päästiin pyyntilupien käyttöasteessa yli 90 prosenttiin.
Hirven varsinainen metsästys alkaa lauantaina. Arkistokuva. Kuva: Katariina Filppula
Hirven varsinainen metsästys alkaa lauantaina. Arkistokuva. Kuva: Katariina Filppula

Hirven varsinainen metsästys alkaa tulevana lauantaina.

Hirveä on saanut metsästää vahtimalla pellolta syyskuun ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta lokakuun toisesta lauantaista sitä saa metsästää myös muilla metsästysmuodoilla.

Lapissa sekä Kuusamossa ja Taivalkoskella alkaa lauantaina metsästyskauden toinen jakso hirvien kiimarauhoituksen jälkeen.

Hirvijahti jatkuu täysimittaisena vuoden loppuun. Tämän jälkeen hirveä saa metsästää ilman koiraa tammikuun 15. päivään saakka.

Suomen Riistakeskus tiedottaa, että syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 50 385 hirven ja 58  094 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.

Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen toimialueelle myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 1756 hirven ja 10 102 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.

Viime vuonna pyyntilupia hirven osalta oli 1688 ja valkohäntäpeuran 7406.

Hirvikannan tiheys Etelä-Hämeessä lähes tavoitteiden mukainen

Riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen Riistakeskuksesta kertoo tiedotteessa, että hirven pyyntilupia myönnettiin noin kahdeksan prosenttia viime vuotta vähemmän.

Pyyntilupamäärän vähentyminen kohdentui pitkälti Pohjois-Suomeen.

Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät riistakeskuksen mukaan koko maassa 68 000–85 000 yksilön talvikantaan. Noin puolella hirvitalousalueista kanta on tavoitetasoa tiheämpi.

Kanta-Hämeessä metsästyksen jälkeinen hirvikanta ylittää alueellisen riistaneuvoston asettaman tavoitteen (2.5–3.0 yksilöä tuhannella hehtaarilla) yhdellä hirvitalousalueella, joka sijaitsee valtatie kolmen länsipuolella.

Riistakeskuksen Etelä-Hämeen riistasuunnittelija Marko Muuttolan mukaan tälläkin alueella tavoitteeseen on mahdollista päästä naarasverotusta lisäämällä.

– Suomen riistakeskus Etelä-Häme on ohjeistanut, että aikuisten naaraiden osuus aikuissaaliissa on oltava vähintään 60 prosenttia.

Kolmannes lisää pyyntilupia valkohäntäpeuralle

Valkohäntäpeuran metsästys on ollut sallittua vahtimalla syyskuun alusta ja täysimittaisesti syyskuun viimeisestä lauantaista lähtien.

Metsästys jatkuu täysimittaisena tammikuun loppuun, jonka jälkeen metsästystä saa jatkaa ilman koiraa helmikuun 15. päivään saakka.

Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä on koko maassa noin kolmanneksen suurempi kuin viime metsästyskaudella, näin myös Kanta-Hämeessä.

– Valkohäntäpeuran metsästys aiheuttaa mittavan pyyntiponnistuksen Etelä-Hämeen peuratiheimmillä alueilla, moottoritien länsipuolella, Moisio sanoo.

Kanta on moottoritien länsipuolella 20–30 yksilöä tuhannella hehtaarilla metsästyksen jälkeen ja harvemmilla kannantiheysalueilla, moottoritien itäpuolella noin 10 yksilöä tuhannella hehtaarilla.

Pyyntilupien käyttöaste on ollut valkohäntäpeurankin kohdalla Etelä-Hämeessä yli 90 prosentin luokkaa.

– Sääoloilla on merkittävä rooli ja erityisesti lumenpuute hankaloittaa vahtimismetsästystä huomattavasti, Muuttola sanoo.

Metsäkauriin kohdalla metsästysseurat päättävät alueillaan, minkä verran metsäkaurista metsästävät. HÄSA.