Kanta-Häme

Hirvikaadot voi kirjata jo metsässä

Hirvihavainnot ja tiedot kaadetuista hirvistä siirtyvät tänä syksynä huomattavasti entistä vaivattomammin ja nopeammin metsästäjiltä tietoja kerääville tahoille kuten Luonnonvarakeskukselle (Luke) ja Suomen riistakeskukselle.

Ensimmäistä kertaa tällä metsästyskaudella käytössä oleva Oma riista -palvelu on syrjäyttämässä vuodesta 1974 lähtien käytetyt hirvihavaintokortit.

Palvelussa metsästäjät pystyvät kirjaamaan hirvihavaintonsa ja tiedot kaadetuista yksiköistä jo metsässä.

– Halutessaan metsästäjä voi yhä täyttää paperilomakkeen, mutta tämän hetkisen tiedon perusteella sähköinen palvelu on ollut ylivoimaisesti suositumpi vaihtoehto, tutkija Jyrki Pusenius Lukesta kertoo.

Oma riista -palvelu toimii mobiililaitteisiin ladattavan sovelluksen kautta ja sitä pystyy käyttämään myös tietokoneilla.

– Sovelluksesta on saatu aika käyttäjäystävällinen. Huomattava osa metsästäjistä on antanut siitä positiivista palautetta.

Sähköinen raportointi säästää paitsi metsästäjien aikaa, se nopeuttaa dataa keräävien tahojen työtä. Nyt tieto siirtyy ja käsitellään lähes reaaliaikaisesti, kun aiemmin jahtikauden tietojen syöttäminen ja analysointi kesti kuukausia.

Entistä tarkempi data mahdollistaa, että tulevaisuudessa hirvilupia voitaisiin jatkossa kohdentaa metsästyskauden aikana.

Tietojärjestelmä saattaa myös auttaa vähentämään hirvieläinkolareita.

– On suunnitteilla työkaluja, joilla voitaisiin pienentää hirvikolarin riskiä. Esimerkiksi mobiilisovellus, joka kertoisi ja varoittaisi autoilijoita hirvitilanteesta tietyllä tieosuudella, Pusenius sanoo.

Vastaava tietokanta on kehitteillä valkohäntäpeuroille.

Hirvenmetsästysaika jatkuu suurimmassa osassa maata vuoden loppuun asti. Hirvenkaatolupia on myönnetty yhteensä noin 42 000. HÄSA