fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Hirvikolari Hämeenlinnassa 10-tiellä – Pakettiauto törmäsi hirveen, joka kuoli välittömästi

Hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu eniten syksyllä, koska eläimet aktivoituvat ja lisäksi metsästäjät ajavat niitä liikkeelle. Kuvituskuva. Kuva: Katariina Filppula
Hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu eniten syksyllä, koska eläimet aktivoituvat ja lisäksi metsästäjät ajavat niitä liikkeelle. Kuvituskuva. Kuva: Katariina Filppula

Pakettiauton kuljettaja törmäsi hirveen valtatiellä 10 Hämeenlinnassa torstaina. Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen pienestä liikenneonnettomuudesta kahden jälkeen iltapäivällä.

Hirvikolari tapahtui noin kolme kilometriä Rengosta Turkuun päin Nummenkylän ja Rengontien välissä.

10-tien toinen kaista oli poikki liikenteeltä onnettomuuspaikalla puolisen tuntia, mutta nyt liikenne kulkee jo normaalisti.

Hirvi kuoli törmäyksessä välittömästi. Pakettiautoa kuljettanut henkilö toimitettiin ensihoidon tarkastettavaksi.

Hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu eniten loka-marraskuussa. Viime vuonna Hämeenlinnassa sattui 16 hirvikolaria. Valkohäntäpeurakolareiden määrässä Hämeenlinna oli koko maan kahdeksas 197 vonnettomuudella. HäSa

Menot