Kanta-Häme

Ikänurkka: Hoivakotiohjelmaa ennen virusta – entä sen jälkeen?

Asta Granat-Tapaila.

Olemme usean vuoden ajan käyneet viihdyttämässä hoivakotien asukkaita.

Käyntimme ovat jakautuneet sekä Lammin hoivakoteihin, joissa yhtä lukuun ottamatta on ollut vain yksi vetäjä, että kantakaupungin alueelle, jossa on esiintynyt kolmihenkinen ryhmä. Kirpale-ryhmään kuuluvat pianisti, laulaja ja lukija teksteineen.

Laulut liittyvät tekstien sisältöön, ja laulun lomassa on ollut pakinaa sekä murre- tai ”mummorunoja”.

Lauluvihkosia emme ole käyttäneet, sillä ohjelmistossa on tuttuja kansan- ja koululauluja sekä hengellisitä lauluja. Lauluvihkosten ”plaraaminen” kun vie aikaa ja aiheuttaa joskus häiriötäkin.

Mutta kas, asukkaat ovat osanneet laulujen sanat joskus paremmin kuin laulattajat!

Hoivakotiin mentäessä on otettava huomioon useita asioita. Ehkä tärkeintä on olla kiinnostunut asukkaista kuulumisia kysellen. Toiseksi tärkeintä on saada heidät kommentoimaan tapahtumaa. Esityksen pituus on huomioitava siksi, että asukkaat jaksavat olla läsnä.

Suosioon on noussut myös yhteisen ”taideteoksen” luominen piirtäen tai maalaten.

Aiheen ovat kertoneet asukkaat, ja sen mukaisesti on syntynyt isohko työ, jonka vetäjä on piirtänyt. On vettä, rantaa ja kotieläimiä. Usein maalauksesta tulee lähes lapsuuden maisema, joka on rakas jokaiselle ikäihmiselle.

Piirtämisen lomassa on laulettu lauluja, jotka liittyvät kuvaan, tai kommentoitu siinä olevia asioita. Mukavaa.

Eräänä päivänä ovet sulkeutuivat virustartuntojen pelosta.

Koronakaranteenissa ollessamme olemme voineet vain arvailla, mitä kuuluukaan hoivakotien asukkaille tällä hetkellä.

Normaaliaikana jokaisen meistä, vielä ulkopuolella olevista, tulisi edes kerran elämässään käydä hoivakodissa, vaikkei siellä omaisia olisikaan. Vaikkapa vain keskustelemassa jonkun asukkaan kanssa.

Nähdä viimeisten vuosien elämää, kokea ilo tai suru jutustelun lomassa. Kuulla, kuinka rikasta elämä on ollut ennen nykyistä eloa.

Mitkään laitteet tai puhelinkontaktit eivät korvaa kasvokkain tapahtuvaa kontaktia.

Ikäihmisistä suuri osa on niitäkin, jotka eivät osaa käyttää digilaitteita. Muutamilla ei ole edes puhelinta.

Viime aikana on tosin keksitty erillisiä huoneita, jopa ulkomökkejä, joissa hoidettava on voinut lasin takana ollen tavata läheisiään. Mutta entäpä ne asukkaat, jotka ovat täysin vuoteenomana? Ikävä läheisiä saattaa olla suuri.

On myös keskusteltu paljon hoitajapulasta, heidän palkoistaan ja monesta muusta hoitoon liittyvästä asiasta.

Eikä sovi unohtaa omaisiakaan, jotka kärkkäästi saattavat puuttua läheisensä asioihin. Nämä kaikki aiheuttavat paineita hoitajille, jopa eroamisia ammatista.

Kunnioittakaamme kuitenkin hoitajia, joiden päivät kuluvat sairaiden, muistamattomien ja levottomien ikäihmisten kanssa.

Ja muistakaamme mielissämme kiitollisina hoivakotien asukkaita, jotka vastalahjana tuottavat meille paljon iloa ja ajattelemisen aiheita. Toivokaamme, että virus päästäisi meidät kohtapuoleen pälkähästä.

Asta Granat-Tapaila

Kirjoittaja on Vanhusneuvoston varajäsen.

Päivän lehti

10.7.2020