Kanta-Häme Janakkala

Hopealahden katurakentamiselle ei annettu lisäaikaa

Kunnanhallitus päätti, että Turengin asemanseudun kunnallistekniikan on oltava valmis kesäkuun loppuun mennessä.
Hopealahden alueella raivattiin tammikuussa puustoa ja tehtiin maansiirtotöitä. Kuva: Esko Tuovinen
Hopealahden alueella raivattiin tammikuussa puustoa ja tehtiin maansiirtotöitä. Kuva: Esko Tuovinen

Turengin Hopealahden kunnallistekniikka on rakennettava kesäkuun loppuun mennessä, kuten alun perinkin oli sovittu.

Kunnanhallitus päätti maanantaina olla myöntämättä hankkeelle puolen vuoden lisäaikaa.

Näin Janakkala pitää kiinni alkuperäisestä sopimuksesta, jonka mukaan Turenki Resorts oy:n tulee rakentaa alueen tiet, Edelfeltintien ja Kiramontien, tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Alun perin yritys anoi peräti kahden vuoden lisäaikaa. Tällainen hakemus oli kunnanhallituksen käsittelyssä tammikuussa, mutta asia palautettiin uuteen valmisteluun.

Sittemmin kunta ja Turenki Resorts ovat neuvotelleet asiasta, ja Turenki Resorts esitti kunnalle, että määräaikaa siirrettäisiin tämän vuoden loppuun, jotta kunnallistekniikka ehdittäisiin rakentaa koko alueelle yhdellä kertaa.

Näin kunnanjohtaja esittikin kunnanhallitukselle, mutta maanantain kokouksessa Tomi Lindstén (sd.) esitti, että lisäaikaa ei myönnetä, ja häntä kannattivat Sirpa Autio (kesk.) ja Reijo Löytynoja (sd.).

Asiasta äänestettiin, ja Lindsténin esityksen kannalla olivat edellä mainittujen lisäksi myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirjo Alijärvi (sd.) ja Anita Ventola (ps.).

Lisäajan myöntämisen puolesta äänestivät vain Osmo Tokeensuu (kesk.) ja Rita Kannisto (kok.).

 

Hopealahteen Turengin aseman tuntumaan on tarkoitus rakentaa ensi vaiheessa asuintaloja, ja myöhemmin myös hotellin ja asuintalon yhdistelmä. HÄSA