Kanta-Häme

Hotelli Vaakuna uudistuu

Hotelli Vaakunan pitkä odotus palkitaan viimein, kun kerta toisensa jälkeen siirtyneet remonttisuunnitelmat on tarkoitus toteuttaa vuodenvaihteessa.

Hotellin kaikki 123 huonetta uusitaan perusteellisesti pintoja, kalusteita ja märkätiloja myöden. Lisäksi hotelliin suunnitellaan ilmastoinnin rakentamista. Se, rakennetaanko ilmastointi koko hotelliin vai vain osaan hotellia, on vielä hotellinjohtaja Esa Palosaaren mukaan ratkaisematta.

Auki on myös se, mitkä ovat remontin lopulliset kustannukset. Huoneiden uusimista koskeva viimeinen tarjouskierros on meneillään. Vaikka töihin päästään vasta vuodenvaihteen tietämillä, on kevään aikana tarkoitus rakentaa pari mallihuonetta.

– Itse remontti pyritään tekemään niin, että se vaikuttaisi arkeen mahdollisimman vähän. Hotellia ei panna kiinni, vaan työt toteutetaan kerros kerrokselta ja toinen siipi kerrallaan. Hotelli- ja ravintolatoimintaa pystytään näin pyörittämään suhteellisen normaalisti, Palosaari sanoo.

Palosaaren ensimmäinen hyvin varovainen arvio on, että työt voisivat valmistua kesään 2014 mennessä.

Remontin maksaa kokonaisuudessaan hotellin omistava Osuuskauppa Hämeenmaa.

Laituri saa odottaa remonttia

Hämeenmaalla ja hotellinjohtaja Palosaarella on myös hotellin ulkopuolisia alueita koskevia suunnitelmia.

Uudistusta kaipaa esimerkiksi Vaakunan rannassa oleva laituri. Haaveissa on isompi ja pidempi laituri, joka mahdollistaisi isojen laivojen poikkeamisen Vaakunan rannassa. Tätä varten tosin pitäisi ainakin ruopata ja mahdollisesti myös syventää Vaakunan mutaista ja matalahkoa rantaa.

Esa Palosaaren mukaan laiturin uudistamista koskevat suunnitelmat pysyvät jäissä niin pitkään, kunnes selviää, mitä kaupunki aikoo tehdä Varikonniemen alueelle.

– Odottelemme, että siihen tulisi muutakin aktivointia. Pelkästään laiturin rakentaminen ei anna ihmisille syytä tulla Varikonniemeen. Sehän olisi aivan upeaa, jos tähän keskelle kaupunkia rakentaisi matkailijoille ja kaupunkilaisillekin jotain aktiviteettia. Odottelemme innoissamme, että esimerkiksi kaupunki alkaisi touhuta näitä juttuja. (HäSa)