Kanta-Häme

HS: Liikenteeseen tulossa jättipanostus – seuraava hallitus laittamassa alulle kolme nopeaa junarataa Helsingistä

Arkistokuva Kimmo Penttinen

Suomen seuraava hallitus on käynnistämässä nopeiden junaratojen suunnittelua Helsingistä Turkuun, Tampereelle sekä itäiseen Suomeen mahdollisesti Porvoon ja Kouvolan kautta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Neuvottelut ovat lehden tietojen mukaan kuitenkin vielä kesken.

Hallitusohjelmaa neuvottelevat puolueet aikovat lisäksi rakentaa ja korjata väyliä sadoilla miljoonilla euroilla. Hankkeet rahoitettaisiin ottamalla lisää lainaa.

Väylistä neuvottelee europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas.) johtama ryhmä. Nopeat ratahankkeet ovat kalliita ja valmistuisivat vasta yli kymmenen vuoden kuluttua.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan tunnin juna Turkuun maksaisi arviolta 1,6 miljardia euroa, Tampereelle kulkeva Suomirata 5,5 miljardia ja Itärata 1,7 miljardia.

Kaikkiaan ratahankkeet maksaisivat arviolta 11,4 miljardia euroa eli enemmän kuin hävittäjien uusiminen.

Valtio ei välttämättä maksaisi koko summaa, vaan kustannukset jakautuisivat valtion, kuntien, EU:n ja myöhemmin mahdollisten muiden omistajien kesken.

Asiasanat