Kanta-Häme

HS: Verottaja vaatii tulorekisteriin tiedot jopa pilkkikisojen palkinnoista – Lisännyt entisestään harrasteseurojen pulaa vapaaehtoisista

Pilkkikisojen pikkupalkinnotkin pitää ilmoittaa tulorekisteriin ilman euromääräistä tulorajaa. Pokaaleja ja muita symbolisia palkintoja saa vielä antaa ilman, että verottaja on asiasta kiinnostunut. Arkistokuva: Terho Aalto

Urheiluseurat tuskailevat, koska ne ovat joutuneet tämän vuoden alusta saakka ilmoittamaan kaikki kilpailuissa jaetut palkinnot uuteen verottajan tulorekisteriin.

Seurat kokevat lain aiheuttavan turhaa byrokratiaa ihmisille, jotka muutoinkin toimivat vapaaehtoisina harrastuksen parissa.

Tulorekisterin on koettu lisäävän merkittävästi seurojen byrokratiaa ja tekee ennestäänkin vapaaehtoispulasta kärsivien seurojen tilanteen vielä hankalammaksi.

Esimerkiksi pilkkikisojen järjestäjät pitävät tulorekisterin velvoitteita kovina, kertoo asiasta ensimmäisenä kirjoittanut Helsingin Sanomat. Joissakin seuroissa on ollut esillä jopa kilpailutoiminnan lopettaminen.

 

Pilkkikisojen palkinnot yleensä huimaa päätä, joten tulorekisteriin tehtävän ilmoituksen tekeminen on kilpailujärjestäjien mielestä hankalaa ja aikaa vievää.

– Pienet ja erityisesti iäkkäiden aktiivien seurat ovat jopa uhanneet lopettaa kilpailutoiminnan kokonaan, koska muutaman kympin palkintojen ilmoittaminen tuntuu todella raskaalta vapaaehtoisvoimin toimiville seuroille, kertoo tiedottaja Jaana Vetikko Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä HS:n haastattelussa.

Järjestöön on Vetikon mukaan tullut viikoittain monta yhteydenottoa seuroilta ja kilpailijoilta.

–Emme voi tehdä muuta kuin antaa verottajan ohjeen ja sanoa, että se koskee urheiluseurojen lisäksi kalastusseuroja.

 

Tulorekisteri on kaikkia sähköinen tietokanta, joka sisältää kaikki suomalaisten palkka-, eläke- ja etuustiedot.

Verottajan ohjeen mukaan kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot pitää ilmoitettaa tulorekisteriin, eikä aiempaa verohallinnon sadan euron ilmoittamisrajaa enää käytetä.

Kaikki palkinnot on siis ilmoitettava ilman euromääräistä alarajaa. Rekisteriin ne ilmoitetaan muuna veronalaisena ansiotulona.

Vain symbolisia, vaihtoarvoltaan merkityksettömiä esineitä, kuten pokaaleja ja mitaleja, ei tarvitse ilmoittaa. Tavarana saadut kilpailupalkinnot puolestaan arvotetaan sen arvon perusteella, joka tavarasta saataisiin, jos se myytäisiin välittömästi.

 

Lue myös: Tulorekisteri tuottaa käyttäjilleen tuskaa – Ministeriössäkin vaaditaan lakimuutoksia

Asiasanat