Kanta-Häme

Hugo Park viimeistelytöitä vaille valmis

Paljon keskustelua herättäneen Hugo Park Aulanko -seikkailupuiston rakennustyö alkaa olla loppusuoralla.

Vielä keskiviikkona seikkailupuistossa tehtiin viimeistelytöitä, torstaina on luvassa urakan lopputarkastus, jonka tekee kaupungin rakennusvalvontapäällikkö Sirkku Malviala.

– Olemme parantaneet radan turvallisuutta esimerkiksi siirtämällä loppupätkän vaijereita lähemmäksi tienvartta. Myös tasoja on sahattu lyhyemmiksi, etteivät ne häiritse pyöräilijöitä, Hugo Parkin yrittäjä Teemu Kukko sanoo.

Myös frisbeegolfrataa on muutettu siten, että liitokiekkoa pystyy heittelemään turvallisesti silloinkin, kun köysiseikkailurata on käytössä.

Seikkailupuiston rataa testailtiin vielä keskiviikkoiltana.

– Pari kertaa olen radan mennyt läpi. Hyvältä vaikuttaa, olen innoissani.

Alun perin seikkailupuisto oli tarkoitus avata yleisölle vapuksi.

Urakan valmistuminen kuitenkin viivästyi noin 20 päivällä, kun Hämeenlinnan seudun Luonnonsuojeluyhdistys valitti seikkailupuistoyrittäjän toimenpideluvasta.

Sillä aikaa rakennusmiehet ehtivät käydä toisen projektin kimppuun Rovaniemellä.

– Kevään toistaiseksi komeimmat kelit olivat helatorstain tienoilla, kävijöitä olisi riittänyt. Siinä suhteessa otimme turpaan lujaa. Ihmiset ovat kyselleet pitkin kevättä, että koska pääsee kiipeilemään.

Väärät oikaisuvaatimukset ovat aiheuttaneet mittavia vahinkoja, valittajat joutuvat vahingonkorvauksiin, sanotaan elämyspuiston Facebook-sivuilla.

Käynnissä on vielä lipunmyyntimökin maalaustyöt ja pientä fiksaamista.

– Teemme työt sille mallille, että perjantaina pääsee radalle. Urakka on ollut iso. Olo on väsynyt, mutta onnellinen, Kukko hymyilee. HÄSA