Kanta-Häme

Huippuharvinaisessa konsertissa kolme paikallista nykysäveltäjää

– Kyllä pelottaa, mutta se on hyvänlaista pelkoa, sanoo Teemu Heinonen.

Nuoren miehen tunnetilaan on helppo samaistua. Perjantaina hattulalainen 18-vuotias istuu kuuntelemassa, kun ammattisoittajat esittävät hänen säveltämäänsä musiikkia yleisölle ensimmäistä kertaa.

Tukenaan hänellä on rutkasti kokemusta säveltäjä Sampsa Ertamossa (s. 1973) ja paremmin pianotaiteilijana tunnetussa Tuomas Nikkasessa (s.1981), mutta yhtä kaikki kolmen paikallisen nykysäveltäjän yhteinen sävellyskonsertti on kevään outoja lintuja.

– Huippuharvinanen! luonnehtii Ertamo.

– Muistan nähneeni kuvan, jossa olivat Erkki Jokinen, Jarmo Sermilä ja Tauno Marttinen yhdessä. Ehkä heillä on ollut jotakin vastaavaa joskus 30 vuotta sitten. Tämä on nyt seuraava sukupolvi.

 

Seuraavan sukupolven kolmikossa sekoittuvat opettajan ja oppilaan roolit. Heinonen kävi ensin Nikkasen pianotunneilla, nyt hän ollut noin vuoden ajan Ertamon sävellysopissa.

– On mysteeri itsellenikin, miten tarve säveltää syntyi. En muista hetkeä. Tavallaan se vain tapahtui, kertoo Heinonen.

Ertamo aloitti omat sävellyksen pääaineopintonsa 1995 ja valmistui musiikin maisteriksi 2004. Sittemmin hänellä on ollut useita sävellyskonsertteja sekä ulkomailla että kotimaassa.

– Minäkin tunnen, että olen aika alkuvaiheessa tällä uralla. Nyt elämässä on liike-energiaa ja kaikki kasvaa.

 

Sampsa Ertamolta konsertissa kuullaan kantaesityksenä Budo, joka on teos rummuille. Kun rumpali Antti Polameri ja Ertamo kävivät aikoinaan samaa ala-astetta Helsingin Töölössä, tuskin kummankaan mielessä käväisi, että heidän tiensä yhdistyisivät huomisen kaltaisessa tilaisuudessa Hämeenlinnassa. Sävellyksen lisäksi konsertti on debyytti hämeenlinnalaisen Kumun tekemälle seitsemälle tomille, joita Polameri on säästellyt vuoden päivät kellarissa.

– Ne ovat yksikalvoisia eli niissä on laulavampi ääni, tietää Ertamo.

Teemu Heinosen teos Drama on sävelletty jousikvartetille. Konsertissa sen esittää Aulanko-kvartetti, johon kuuluvat Sari Vuoristo 1-viulu, Vesa Kankainen 2-viulu, Teija Laitila alttoviulu ja Matti Vuoristo sello.

– En ole vielä kuullut kenenkään esittävän sitä. Nimensä mukaan se on aika dramaattinen, rytminen, riitasointuinenkin välillä, kuvailee Heinonen.

Hänen toinen kanta-esityksensä on vasta muutaman kuukauden ikäinen Point of no Return, jonka soittavat jousikvartetin kanssa huilisti Eeva Kunnas ja klarinetisti Katri Laakso.

 

Heinonen kertoo sävellyksen saaneen innoituksen hänen toisesta intohimostaan, luonnontieteistä ja erityisesti fysiikasta.

– Kun avaruudessa mennään tapahtumahorisontin yli, valokaan ei pääse karkaamaan mustasta aukosta. Sävellys alkaa tyhjästä ja loppuu tyhjään.

Ertamo keksii nimestä myös toisen merkityksen.

– Teemulla on ollut piilevä säveltäjäolemus, joka on päässyt valloille vasta viime aikoina. Nyt on menty kynnyksen yli, eikä paluuta enää ole.

Pianisti Tuomas Nikkanen on valinnut konserttiin sävellyksensä Meditaatio ja Come on let´s play.

– Kun esiintyvä muusikko innostuu säveltämään, on usein vaarana, että jälki on köykäistä, mutta Tuomaksella on oikeasti sanottavaa, kehaisee Ertamo.

 

Säveltäjäkolmikon seniori toivoo, että yleisö kiinnostuu heistä sekä yhdessä että erikseen.

– Kun on kolme eri säveltäjää, yleisö voi vertailla kuinka erilaisia olemme ja millä tavalla, sanoo Ertamo.

Heinonen näyttää mietteliäältä.

– Ehkä eniten jännittää se palaute, mitä saa, hän sanoo.

– Ei sillä palautteella ole niin väliä! rohkaisee Ertamo nauraen. HÄSA

 

SävellyskonserttiSampsa Ertamo, Tuomas Nikkanen ja Teemu Heinonen. Wetterhoffin talon Wanha kutomo pe 19.5. klo 18.Sama ohjelma Iittalan musiikkijuhlilla Iittalan koulukeskuksessa ke 14.6. klo 18. Ertamo vetää musiikkijuhlilla sävellys- ja Nikkanen pianonsoitonkurssin.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930