Kanta-Häme

Huostaanotettujen isoäiti: Häpeän tunteesta pitää päästä yli

Suomessa sijoitettiin vuonna 2014 kiireellisesti 3 773 lasta kodin ulkopuolelle. Eija Lehtinen tietää, että huostaanotto on läheisille kova paikka. Hän itse joutui taistelemaan oikeudessa, jotta sai kuusivuotiaan tyttärentyttärensä luokseen asumaan. Nyt Lehtinen haluaa kertoa tarinansa, jotta muidenkaan ei tarvitsisi hävetä.

 

Kun näitä asioita kerran tapahtuu, niin miksei niitä sitten tapahtuisi meille. Näin ajatteli hämeenlinnalainen Eija Lehtinen viime kesänä.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle eräänä kesäkuisena päivänä. Lehtinen puolisoineen sai kuulla, että 2- ja 6-vuotiaat tyttärentyttäret oli haettu kesken päivän päiväkodista, ja sijoitettu kiireellisinä ulkopuoliseen perheeseen.

Lehtisen miehen eli lasten vaarin oli pitänyt hakea tytöt päiväkodista.

Lehtisten tarina on omalla tavallaan ainutkertainen, vaikka isommassa mittakaavassa se ei poikkeuksellinen olekaan.

Lastensuojelulaki on edellyttänyt vuodesta 2012 lähtien, että ennen kuin lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, on selvitettävä sukulaisten tai muiden lapsen läheisten mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan.

Sukulaissijoitukset ovat tästä huolimatta Suomessa harvinaisempia kuin esimerkiksi naapurimaissa. Tämän vahvistavat sekä Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen että lastensuojelun erityisosaamisen keskuksen eli Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Jaana Pynnönen.

– Sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista 13 prosenttia eli reilu 600 lasta oli sijoitettu sukulais- tai läheisperheisiin. Sukulaissijaisvanhemmuus on Suomessa huomattavasti vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa tai Euroopassa, sanoo Pirjo Hakkarainen.

Tilastoissa eivät kuitenkaan näy oheishuoltajuussopimuksin perheisiin sijoitetut lapset. Nämä lapset eivät ole huostaanotettuja, vaan oheishuoltajuus on sijoitusta kevyempi toimi.

Miksi sukulaissijoituksia ei käytetä laajemmin?

– Suomessa sijaisperheet ovat ehkä olleet perinteisesti muita kuin sukulaisperheitä. Niitä ei ole ehkä nähty sellaisena mahdollisuutena kuin mitä ne voisi olla. Ehkä on liikaakin pelätty ristiriitoja, Hakkarainen sanoo.

Hän myöntää, että ulkopuoliset sijaisperheet on voitu kokea viranomaisnäkökulmasta helpommaksi vaihtoehdoksi kuin sukulaisperheet. 

Lasten äiti, Lehtisten tytär on alkoholisti. Isovanhemmat olivat yksinhuoltajatyttärensä ja tämän lasten kanssa tiiviisti tekemisissä, ja he olivat tehneet tyttärestään myös ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen.

Alusta asti oli selvää, että tytöistä nuorempi sijoitettaisiin lopulta tätinsä perheeseen. Yllätys oli kuitenkin se, että lastensuojeluviranomaiset katsoivat, ettei isovanhemmista olisi kuusivuotiaan tytön sijaisperheeksi.

– Katsottiin, että olemme vanhoja, sairaita ja että olemme tukeneet tyttäremme alkoholismia toiminnallamme, 61-vuotias Lehtinen kertoo.

– Sanoin oikeudessa, että tuollainen mielipide on elämän pilkkaamista. Eihän pitkäaikaista sijoituspaikkaa voi koskaan taata. Nuoremmatkin ihmiset voivat sairastua. Ei elämä ole niin yksinkertaista.

Alkoholismin tukemiseksi katsottiin, että isovanhemmat olivat huolehtineet tytöistä aina silloin, kun äiti ei kyennyt huolehtimaan lapsistaan.

– Alusta lähtien kerroimme tyttärellemme, että puutumme asiaan, jos lasten etu sitä vaatii. Kukaan ei varmasti tee kevyin perustein ilmoitusta omasta lapsestaan, Lehtinen sanoo.

Sijaisvanhemmille ei ole ikärajoja, ja iso osa sukulaissijaisperheistä on isovanhempia. Iällä ja terveydentilalla saattaa kuitenkin olla vaikutusta päätöstä tehtäessä. Ainoa selvä este sijoitukselle on sijaisvanhempien rikostausta.

– Sukulaissijoituksissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Läheiset sukulaiset tuntevat lapsen, mikä saattaa olla voimavara. Toisaalta, jos vanhempien ja sijaisperheen välit ovat kovin riitaisat, saattaa se vaikuttaa kanssakäymiseen, kertoo perhehoitoyksikkö Kanervan johtava sosiaalityöntekijä Eija Luodes.

Perhehoitoyksikkö Kanerva tuottaa maakunnallisesti lastensuojelun perhehoidon palveluita avo- ja sijaishuoltoon. 

Kanervan kautta tehtiin viime vuonna 17 sijoitusta ulkopuolisiin perheisiin ja 11 sijoitusta sukulaisperheisiin. Vertailulukuja aiemmilta vuosilta ei ole.

– Käytäntö omalla alueellamme on, että lapsen asioita hoitavat sosiaalityöntekijät selvittävät, olisiko lähisuvussa mahdollisia perheitä. Jos sellainen löytyy, tulee Kanerva mukaan selvitystyöhön. Laki puhuu perhehoidon yhteydessä ennakkovalmennuksesta, mutta käytännössä sijaisperheiden osalta se menee niin, että lapsi muuttaa perheeseen ja perhe tulee vasta sen jälkeen valmennukseen.

Lastensuojelulaki määrää, että sijaisperheiksi ryhtyville on annettava tukea ja koulutusta viimeistään vuoden kuluessa sijaisperheenä aloittamisesta.

Pesäpuun kehittämispäällikkö Jaana Pynnösen mukaan tutkimustieto on kuitenkin osoittanut, että juuri sukulaisperheet saattavat jäädä täysin vaille tukea. Alueelliset erot ovat suuret.

Eija Lehtisen lapsenlapset olivat kiireellisesti sijoitettuina kymmenen päivää. Asianajajan avustuksella lapsista nuorin saatiin sijoitettua pian tädilleen ja vanhempi tyttö isovanhemmille. Alkoi odotus, sillä asia eteni lopulta hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Isoäidin tunnemyrsky oli valtava. 

– Kaikki tunteet ovat tässä tilanteessa sallittuja. Jossain määrin kyse on surutyöstä: on surua oman lapsen valintojen vaikutuksista, mutta myös huoli pienemmän lapsen puolesta.

Häpeä tapahtuneesta, pelko tulevasta, avuttomuus ja tunne epäonnistumisesta – Eija Lehtinen kävi ne kaikki läpi. Asiaa ei auttanut myöskään se, että Lehtisistä tuntui, että lastensuojelun viranomaiset puhuivat täysin vierasta kieltä.

Hän alkoi tuntea myös vihaa, jonka kanavoi toiminnaksi.

Lehtinen opiskeli lastensuojelulain, hän selvitti, mitä pykälät mahdollistavat tai mitä kieltävät.

– Huostaanotto keikauttaa aina elämän ympäri, mutta ennen kaikkea se tekee sen lapselle. Sitä on tietenkin huolissaan omasta lapsestaan, mutta hänestä täytyy ikään kuin hypätä yli.

Eija Lehtinen ei häpeä enää. Hän tietää, että huostaanotto koskettaa laajaa joukkoa.

Suomessa sijoitettiin vuonna 2014 kiireellisesti 3 773 lasta. Määrä väheni edellisvuoteen verrattuna 10 prosenttia. Kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2014 huostassa 10 675 lasta. Luvut selviävät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreimpien tilastojen ennakkotiedoista.

Jotta muidenkaan ei tarvitsisi hävetä, Lehtinen haluaa jakaa tarinansa.

– Häpeän tunteesta pitää päästä yli. Muuten peittelyyn menee valtavasti energiaa, ja kaikki se energia on lapselta pois. Lapsen on myös varauksetta voitava luottaa siihen, että läheiset tukevat häntä.

Hallinto-oikeuden päätös tuli vuoden alussa. Kuusivuotias jäi isovanhempiensa luo.

Tytöllä on oma huone ja hän on saanut jatkaa samassa esikoulussa kuin missä syksyllä aloitti.

Isovanhempien elämä on muuttunut, mutta Eija Lehtisen mielestä ei mitenkään kovin perusteellisesti. Vaarikin on yhä työelämässä.

– Arkeen on tullut aikatauluja. Muutenhan meidän kotimme on aina ollut sellainen lasten paikka, että siellä on saanut elämä näkyä.

Aikaisemmin Eija Lehtinen tapasi käydä Valamon luostarissa muutaman kerran vuodessa talkoolaisena. Nämä reissut ovat harventuneet. Kun Lehtinen kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, hän ajaa Lammille Athos-säätiön tiloihin hiljentymään.

Nyt eletään näin. HÄSA