fbpx
Kanta-Häme

Huumeissa ja humalassa liikenteessä

Hämeenlinna. 33-vuotias mieskuljettaja puhalsi rattijuopumuksen ylittävän lukeman, ja huumepikatesti näytti positiivista bentsodiatsepiinille Hämeenlinnassa lauantaina alkuillasta. Ajo-oikeuttakaan kuljettajalla ei ollut. Poliisi pysäytti auton Pääskysenpolulla.

Sunnuntaiaamuna kello viiden jälkeen partio kiinnitti huomion epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Turuntiellä. Auto kääntyi Kaivokadulle ja jatkoi moottoritien suuntaan. Pysäytettävä auto sammui Lukiokadun risteyksessä liikennevaloihin, mutta lähti kiihdyttämään kovalla vauhdilla poliisia karkuun kohti moottoritietä. Hetken päästä auto kuitenkin pysähtyi. 20-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin melkein kaksi promillea.

Hattulassa lauantaina iltapäivällä Aulangontiellä pysäytetyn henkilöauton 58-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Janakkalassa poliisi sai lauantai-iltana hätäkeskuksen kautta tiedon epämääräisesti liikkuvasta henkilöautosta valtatie 3:lla. Partio tavoitti etsityn auton Linnatuulen parkkipaikalta, josta se oli juuri poistumassa. 26-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin 2,22 promillea.

Lopella poliisi meni lauantai-iltana selvittämään auton ulosajoa Rautakoskentien ja Tevännöntien risteykseen. Paikalta löytyi henkilöauto, jonka ajolinja oli risteyksessä mennyt pitkäksi. 52-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. HÄSA

Menot