Kanta-Häme

Huumekuskeja ja humaltuneita

Riihimäellä tavattiin kannabista polttanut 18-vuotias mies autonratista keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello kahden aikaan.

Janakkalassa Tervakoskentiellä pysäytettiin torstaina aamukuudelta kuusikymppinen mies, joka puhalsi yli 0,5 promillea. Tarkkuusalkometrissä tulos painui kuitenkin täpärästi alle rangaistavuuden rajan. Ennestään ajokiellossa olleelle kuljettajalle kirjoitettiin sakko ajo-oikeudetta ajamisesta.

Lahdessa poliisipartio pysäytti amfetamiinia ja opiaatteja ottaneen autoilijan Tapparakadulla keskiviikkona. Toinenkin autoilija tavattiin kannabiksen vaikutuksen alaisena.

Forssassa kolmekymppinen nainen ajeli keskiviikkona autolla, jossa oli varastetuksi ilmoitetut rekisterikilvet. Nainen antoi amfetamiini-positiivisen näytteen. Ajokiellossa oleva nainen on jäänyt viisi kertaa kiinni kortitta ajosta vuoden sisällä. Naisen hallusta löytyi pieni pussi amfetamiiniksi epäiltyä ainetta.

Humppilassa pysäytettiin keskiviikkoiltana ajokiellossa oleva kuljettaja.

Ajoneuvossa oli kaksi matkustajaa. Miesten hallusta löydettiin hieman amfetamiiniksi epäiltyä ainetta. Kuljettaja puhalsi nollat eikä huumetestikään ollut positiivinen. Kaikkia epäillään huumausainerikoksesta.

Päivän lehti

30.3.2020