Kanta-Häme Hämeenlinna

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki myy markkinoilla Eteläisten Paikallisen

Arjo Kokkolalle on tärkeintä, ettei Hauhon Eteläinen jää kokonaan ilman palveluja.
Eteläisten Paikallinen vaihtaa omistajaa kylän syysmarkkinoiden huutokaupassa ensi lauantaina. Kuva: Tomi Vesaharju
Eteläisten Paikallinen vaihtaa omistajaa ja paikkakuntaa. Arkistokuva: Tomi Vesaharju

Toistakymmentä vuotta Eteläisten Paikallisena toiminut ravintola ja sen yhteydessä oleva elintarvikekioski vaihtavat näyttävästi omistajaa kylän syysmarkkinoiden huutokaupassa ensi lauantaina.

Ensimmäistä kertaa järjestettävien markkinoiden huutokaupan pitää televisiosta tuttu huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

– Myyn ravintolan, vaikka siitä tarjottaisiin ainoastaan viisi euroa. Toivottavasti nyt vähän enemmän kuitenkin, yrittäjä Arjo Kokkola naurahtaa.

 

Kokkola on yrittänyt myydä ravintolaansa jo kahden vuoden ajan, mutta turhaan. Yhden miehen voimat eivät ole kerta kaikkiaan riittäneet täyspäiväiseen ravintolayrittäjyyteen, kun hän on viikonloppuisin vielä kiertänyt Suomea Ellinooran ääniteknikkona.

– Aloin pyörittää Paikallista neljä ja puoli vuotta sitten terapiaksi itselleni, sillä olin väsynyt olemaan tien päällä. En kuitenkaan päässyt irti ääniteknikon töistä ja huomasin lopulta tekeväni kahta työtä yhtaikaa, Kokkola sanoo.

Arjo Kokkola sanoo tehneensä töitä Saluunassa täydestä sydämestään, mutta Eteläinen oli yksinkertaisesti liian pieni paikka elättämään ravintolaa.

– En mene vannomaan, etten pyöritä koskaan enää ravintolaa, sillä kyllä minä todennäköisesti pyöritän. Haluaisin työskennellä joskus sellaisessa paikassa, jossa on luonnetta. Saluuna oli sellainen ja kaiken lisäksi siellä oli vielä aivan ainutlaatuisen hyvä henki. Vähän tämä on haikeaa, Kokkola sanoo.

 

Näyttää siltä, että Eteläisten ravintolan elämä jatkuu vielä tulevaisuudessa, sillä siitä on jo tehty sitova ennakkotarjous.

– En tiedä tulevaisuudesta, sillä töitä riittää ja asumme vielä jatkossakin Eteläisissä. Minulla on kolme lasta, joita en halua repiä juuriltaan, Arjo Kokkola sanoo. HäSa

 

Lue myös: Poliisi myy aseita Riihimäellä – Huutokauppapaikan ovesta pääsee sisään vain ostoluvan kanssa