Kanta-Häme

Huutos on veitsi joka sivaltaa

– Tämä on ehkä vaikeimpia töitäni ikinä. Kaksi uutta ja pelottavaa aluetta: sekä aihe että toteutustapa, sanoo kirjailija ja näyttelijä Anna-Leena Härkönen.

Kersantti Karoliina on hänen ensimmäinen näytelmänsä. Sen harjoitukset on juuri aloitettu Hämeenlinnan teatterissa. Ensi-ilta on helmikuussa.

Häh? Ei kiitosHäräntappoase

Vaan ei. Romaanisovitukset ovat muiden käsikirjoittamia. Härkönen on itse tätä ennen kirjoittanut estradille ravintolakabareeta.

– Ihmisten liikuttaminen näyttämöllä on minusta aina ollut vaikeaa. Nytkin tuli isoissa kohtauksissa heti paniikki, ettei jollakulla ole ollut aikoihin mitään tekemistä. Nyt rimaa alensi se, että tämä on musiikkinäytelmä, hän kuvaa.

Kersantti Karoliinan alkuydin on Popedan samanniminen kappale. Ohjaaja Heikki Paavilainen ja muusikko Costello Hautamäki pohtivat jo viitisen vuotta sitten keskenään, että kappaleen takana piilee tarina.

Sitten selvisi, että Härkönen on Popeda-fani. Paavilainen tarttui puhelimeen.

Mitä, lisää …manserockia?

Popeda. Musiikkinumeroita. Biisinsanoista kaivettu alkuidea. Jaaha.

Rakenteleeko Hämeenlinnan teatteri Heikki Paavilaisen ohjauksessa nyt omaa pikku manserock-näytelmää? Vuonna 1995 – naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkamisvuoden kunniaksi?

– Ei tämä sitä ole. Stoori ja käsittelytapa ovat ihan erilaiset, Paavilainen toppuuttelee.

– Varmaan Vuonna 85:stä pitäneet saattavat pitää tästäkin, mutta ei tätä sillä mielellä ole laskelmoitu. Ajatus tuli siitä, että tällainen tarina olisi kiva tehdä. Naisten pääsy armeijaan 1990-luvulla oli iso muutos, mutta yllättävän vähän siitä kirjoitettiin.

Hautamäkeä, Paavilaista ja Härköstä kiinnosti, mitä tapahtuu, kun Karoliina jättää miehensä ”vaikeroimaan kotipiiakseen” ja vaihtamaan sujuvasti vaipat ”meidän kaksosten”.

– Miten nämä muutokset vaikuttivat ihmisten elämään ja koko yhteiskuntaan? Mitä miehen elämässä tapahtui? Entä koko armeijassa – uuteen siirryttiin hirveän nopeasti, eikä äkkiä voitukaan mennä yhtä aikaa suihkuun, Paavilainen pohtii.

Armeijaväki …apujoukkona

Härkönen haastatteli käsikirjoitusta varten tuntemaansa esikunnassa työskentelevää naista, joka on käynyt armeijan. Haastateltava myös antoi hänelle luettavaa.

– Istuin nojatuolissa tutkimassa alokkaiden ohjekirjaa, jossa kerrottiin muun muassa erilaisista käsimerkeistä. Vierailin myös Parolan Panssariprikaatissa. Ilman apua en olisi pystynyt tähän.

Armeija-asiantuntija on myös lukenut valmiin näytelmätekstin.

Paavilainen näkee yhtäläisyyksiä Popedan ja Anna-Leena Härkösen tavassa katsoa maailmaa.

– Molemmilla on käsittämätön taito suoraviivaisuuteen. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat, seurauksia ajattelematta.

Kersantti Karoliina -biisin lisäksi esityksessä kuullaan pari Popedan kappaletta. Muut musiikkiosuudet on sävelletty varta vasten esitykseen. Tyylilnä on ”Popeda kohtaa ZZ Topin” ynnä ”melodisia slovareita”. (HäSa)

Hämeenlinnan teatteri: Kersantti Karoliina. Kantaesitys Verkatehtaan Vanaja-salissa 13.2.2014.