Kanta-Häme

Hyk saatetaan purkaa

Hykin yläkoulun ja Tuomelan koulun näyttävän pihakokonaisuuden toteutus liikuntapuistoineen ja kuntoreitteineen on jäissä. Korttelikoulupihasta pidettiin viime vuonna suunnittelukilpailu.

Nyt käynnissä on kartoitus, kannattaisiko Hyk peruskorjata vai purkaa.

– Keväällä pidettiin ensimmäinen virkamiespalaveri asian tiimoilta. Myös Museoviraston kantaa kuultiin, Linnan Tilapalveluiden toimitusjohtaja Raili Salminen kertoo.

Hykin rakennuksessa on käynnissä kuntotutkimus ja rakennushistoriallinen selvitys. Museovirasto ei kommentoi tilannetta ennen niiden valmistumista.

Päätöksenteko venyy ainakin alkuvuoteen.

– Pelkkää pihaa ei kannata uusia sitä ennen. Luvassa on kuitenkin maanmylläystä, kun Hykin rakennustyöt alkavat, Salminen huomauttaa.

Pihatöitä päästään tekemään vasta, kun Hykin koulun väki pääsee muuttamaan pois parakeista. Heille tilaa tekivät Tuomelan koululaiset, jotka pääsivät syksyllä takaisin remontoituun kouluunsa.

– Hykin korjausaste on mallia Tuomelan koulu eli yli 90 prosenttia, rakennuttajapäällikkö Mika Rajala toteaa.

Yleinen nyrkkisääntö on, että rakennus olisi parempi purkaa, kun korjauksen tarve ylittää 70 prosentin rajan.

Tuomelan koulua Museovirasto ei antanut purkaa. Koulu peruskorjattiin noin 13 miljoonalla eurolla. Vain runko on muistona vuonna 1955 valmistuneesta rakennuksesta.

– Hykin kuntoa selvitetään nyt perinpohjaisesti, Rajala kertoo.

Opetuspalveluiden tilaajapäällikkö Antti Karrimaan mukaan ”hihasta ravistettuna” uudisrakentaminen olisi peruskorjaamista edullisempi vaihtoehto. Se vaatisi myös muutoksen asemakaavassa.

– Jos vanha puretaan, uudisrakennus sijoittuisi lähemmäksi Tuomelan koulua, että ne voitaisiin yhdistää sisäisesti.

Ensi vuosi menee väistämättä suunnitteluun.

– Ensi vuoden budjetista on haettu joitakin satojatuhansia euroja suunnittelurahaa, Karrimaa sanoo.

Hykin koulun rehtori Arto Nykänen arvioi, että pihatyöt alkavat arviolta lukuvuonna 2019–2020.

– Pihasuunnitteluluonnokset ovat valmiit. Yhdistelmän tietyistä kilpailutöistä voi tehdä joku arkkitehti.

Pihamuutoksilla olisi ratkaiseva vaikutus myös alueen asukkaiden elämään, joka on usein iltamyöhään häiriintynyt koulun pihassa olevan lasten koripallokentän väärinkäytöstä. Tulevaisuudessa piha-aktiviteetit keskitetään Tuomelan kentälle.

– Koreja madallettiin pienille heittäjille sopiviksi, että kenttä ei houkuttelisi mopoauto- ja autoikäistä väkeä paikalle. Myös pääportit asennetaan syksyn aikana Tuomelankadulle, Nykänen kertoo. HäSa