Kanta-Häme

HYKin 8D-luokka innostui järjestämään virikeohjelmaa

Hämeenlinnan yhteiskoulun tulevat 8 D-luokan oppilaat avasivat kuluvalla viikolla aivan uusia ovia nuorten ja ikäihmisten yhteistyössä. 22 oppilaan luokan neljä talkooryhmää vierailee koulujen kesälomien aikana kaupungin omistamissa hoivakodeissa järjestämässä talojen asiakkaille normaalista päivärytmistä poikkeavaa ohjelmaa.
 
Tällä viikolla vuorossa olivat Rengon Raitaharju ja Tuuloksen Hoivatuuli. Seuraavaksi vuorossa ovat Iittalan Koivurinne ja Hauhon Koivukoto. Koululaisvierailuja on kesän aikana kaikkiaan kymmenen.
Idean alkuperäinen isä on kaupunginvaltuutettu Marko Palm, jonka oma lapsi on mukana toiminnassa.
 
HYKin 8 D-luokka saa kaupungilta virkistystyöstään pienen korvauksen, joka menee kokonaisuudessaan luokan leirikoulukassaan.
 
”Vieraita toivotaan”
 
– Tällaisia vieraita ei ole koskaan liikaa, päinvastoin. Tervetuloa vain kaikki vapaaehtoiset virkistämään asiakkaittemme arkea, kunhan sopii asiasta etukäteen, keskiviikkoillan vierailua ilolla seurannut Hoivatuulen lähihoitaja Riikka Eerola sanoo.
 
Aikatauluista sopiminenkin on suhteellisen helppoa, sillä hoitotyöt jaksotetaan päivän mittaan pääsääntöisesti tarkan aikataulun mukaan. Akuuttitilanteet ovat tietysti asia erikseen.
 
Samaa mieltä olivat kaikki tapahtumaan kesähelteessä osallistuneet talon nykyiset asiakkaat. Illan aikana riemua riitti muun muassa vohvelinpaistossa ja nautiskelussa, Joel Häkkisen
korttitemppujen seuraamisessa, kevyessä istumajumpassa, petankin pelaamisessa sekä yhteisessä seurustelussa.
 
Jatkossa on luvassa myös musiikkiesityksiä ja muita pelejä. Rengon Raitaharjussa koululaiset ja vanhukset tunnistivat yhdessä luonnon erilaisia kasveja, joissa riitti pähkäiltävää molemmille sukupolville.
 
Mielellään mukaan
 
Hoivatuulessa Joel Häkkisen lisäksi mukana olivat muun muassa Sanni Laine ja Salla Erkkilä. Triolle vanhainkoti sinänsä oli entuudestaan tuttu paikka, sillä kaikki ovat vierailleet vastaavissa hoitopaikoissa.
 
– Hieman tämä tietysti jännittää, kun ei tiedä miten keskustelun vieraan ikäihmisen kanssa avaisi. Mutta mielelläni tänne tulin, korttitemppuja esitellyt Joel Häkkinen vakuutti. 
 
Sanni Laine on ehtinyt käydä esiintymässä vanhainkodissa aikaisemminkin, sillä hänen oma tanssiseuransa on järjestänyt vastaavia virkistystilaisuuksia.
 
– Kyllä me kaikki lähdemme kesälomallakin mielellään tällaisille vierailulle, koska kaikki tietävät, että laitoshoidossa päivät voivat olla kovin yksitoikkoisia ja toistensa kaltaisia.
 
Luokanvalvoja Sari Sinkko-Mäkinen osallistui myös Tuuloksen tapahtumaan.
 
– Positiivista on se, että nuorten vanhemmat ovat lähteneet erittäin aktiivisesti tällaiseen toimintaan mukaan. Etenkin aikuiset tietävät, että vanhushoidossa riittää vapaaehtoisille paljon tekemistä. Tässä samalla nuoret saavat ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä elämä hoitolaitoksessa on, Sinkko-Mäkinen totesi.