Kanta-Häme

Hykin purkaminen ei ole läpihuutojuttu

Kaupungilla on suunnitelmissa rakentaa uusi koulurakennus Hämeenlinnan yhteiskoulun (Hyk) peruskorjaamisen sijaan, päätti lasten ja nuorten lautakunta.

Päätöksiä ei ole kuitenkaan tehty vielä kaupunginvaltuustossa, jonka vastuulla investointi- ja kaavoitusasiat ovat.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo muistuttaa, että Hykin yläkoulurakennuksen purkaminen ja uuden rakentaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.

– Hykin purkaminen ei onnistu ennen kuin kortteli on kaavoitettu uudelleen. Purkulupaa Hykin rakennukselle ei varmasti erikseen myönnetä, Isosuo sanoo.

Uudisrakennus edellyttää kaavamuutosta, sillä uusi koulu rakennetaan kiinni Tuomelan kouluun. Isosuon mukaan kaavoituksessa pitää tarkastella vähintään koko korttelia.

– Todennäköisesti myös laajemmin, sillä asiaan vaikuttavat myös koko alueen liikenneyhteydet, pysäköinti ja liikuntapaikat.

Kaavavalmisteluihin saattaa kulua vähintään vuosi. Kaavamuutoksesta voi valittaa kuka tahansa hämeenlinnalainen, jonka mielestä voimassa oleva kaava on hyvä.

Pelkästään kevään aikana alkavat kaavamuutoksen selvitys- ja suunnittelutyöt vievät vuodesta kahteen. Valituksien kanssa asian käsittely voi kestää jopa viisi vuotta.

– Lopputulos voi olla, että kaava ei mene lainkaan läpi. Silloin Hykin rakennusta ei pureta, Isosuo sanoo.

Hykin peruskorjaushanke puolestaan voitaisiin käynnistää heti, sillä se ei vaadi kaavamuutosta.

Museovirasto otti vahvan kannan jo Tuomelan peruskorjauksen tai uudisrakentamisen valmisteluissa, että Hätilän mäen arvokas kokonaisuus muodostuu Hätilän kirkosta, Tuomelan koulusta ja Hykin rakennuksesta ympäristöineen.

Maaliskuussa antamassaan lausunnossa Museovirasto pitää ensisijaisena vaihtoehtona, että Hyk säilyisi osana Hätilän julkisten rakennusten ryhmää.

Museovirasto toivoo julkisivujen ja keskeisten rakennusaikaisten ominaispiirteiden säilyttämistä, vaikka sisätiloihin tehtäisiiin muutoksia opetustoiminnan tarpeet huomioiden, jos ei pureta.

Mahdollista purkamista Museovirasto pitää valitettavana, mutta ei aio ryhtyä vastatoimiin.

Jatkoa ajatellen Museovirasto esittää sektori-inventointia, joita on monissa kunnissa tehty.

– Sektori-inventoinnissa saisimme listan kouluista, joita voitaisiin arvioida kulttuurihistoriallisin arvoin yhdessä kaupungin kanssa. Nyt meille tulee tipotellen koulu kerrallaan arvioitavaksi, kohta kaikki puretaan, Museovirastosta todetaan.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Timo Kalajan mukaan Hykin kanssa samaan kaava-alueeseen kuuluvasta Hätilän kirkosta ei ole tehty vielä päätöksiä.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päättää kiinteistöstrategiansa vahvistamisesta toukokuun kokouksessaan.

Kiinteistöstrategiassa seurakuntayhtymän kiinteistöt luokitellaan kunnon mukaan.

– Hätilän kirkossa on sisäilmaongelmia, mutta rakennus on muutenkin peruskorjausikäinen. Vaihtoehtoina voi olla peruskorjaus, sisäilmaremontti tai myyminen, Kalaja sanoo.

Hätilän kirkon vaihtoehtoja punnitaan tämän vuoden aikana. HäSa

Päivän lehti

27.1.2020