Kanta-Häme

Hymykuoppa voi olla taidetalon viimeinen kesänäyttely

Värien ja muotojen kesäinen leikki Iittalan taidetalossa saattaa hyvin päättyä tähän suveen, lauantaina avautuvaan Hymykuoppa-taidenäyttelyyn.

Hämeenlinnan kaupunki pohtii parhaillaan Iittalan taidetalon tulevaa käyttöä. Nyt talo on käytössä vain osittain. Taidekeskus Kettuki puolestaan on hyvin todennäköisesti muuttamassa Hämeenlinnan vanhaan kirjastotaloon tulevaan Järjestötaloon.

– Jos taidetalo myydään, tämä näyttely jää todennäköisesti viimeiseksi täällä, sanoo Kettukin toiminnanjohtaja Sirpa Haapaoja.

– Mutta jos taloa ei ensi kesään mennessä ole myyty, jotain ehkä voidaankin järjestää. Tämän kesän jälkeen Kettukin kesänäyttely on taas entistä tunnetumpi, hän ennustaa.

”Väreilevä fiilis”

Viime kesänä järjestetty ensimmäinen kesänäyttely Lumottu puutarha osoittautui suosituksi. Se järjestettiin samalla konseptilla kuin Hymykuoppa: mukaan kutsuttiin niin kehitysvammaisia taiteilijoita, ammattitaiteilijoita kuin ITE-taiteilijoitakin.

– Näyttelyssä työt ovat yhdenvertaisesti esillä. Tällainen näyttely on ainutlaatuinen Suomessa, ehkä koko maailmassa, Haapaoja sanoo.

Seitsemäntoista kutsutun taiteilijan lisäksi esillä on taidekurssien satoa. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin taidetalossa on tilaa.

Lauantaina avautuva näyttely on nyt valmis. Sirpa Haapaoja hehkuu intoa kokoelman keskellä.

– Tämä on todella upeaa. Värikästä, huvittavaa – mutta joukossa on töitä, joista voi miettiä, onko tämä loppujen lopuksi huvittavaa.

Sellainen on esimerkiksi helsinkiläisen Pia Männikön harsomainen ihmishahmo, joka on sijoitettu portaisiin. Monet ovat nähneet teoksen aaveena.

– Siitä tulee väreilevä fiilis.

Seitsemän kohteen yhteistyö

Vaikka taiteilijat valitsivat näyttelyyn tulevat teoksensa itse, työt ovat Haapaojan mukaan alkaneet keskustella keskenään.

– Esimerkiksi Edwina Goldstonen ja Outi Heiskasen töissä on hauska, pieni, punainen nenä. Olli Isomäen veistos Olemmeko lajitovereita puolestaan kommunikoi Tapani Kokon veistosten kanssa, Haapaoja kuvaa.

Tänä vuonna Iittalan taidetalo tekee yhteistyötä paitsi Naivistit Iittalassa -juhlanäyttelyn, myös viiden muun lähiseudun kulttuurikohteen kanssa.

Kun on ostanut lipun yhteen paikkaan, saa alennusta muissa. (HäSa)

Hymykuoppa. Taidekeskus Kettukin kesänäyttely ja kahvila ovat avoinna Iittalan taidetalossa 8.6.–31.7. joka päivä kello 11–18, myös juhannusviikonloppuna.