Kanta-Häme

Hynttyyt yhteen Tervakosken hyväksi

Tervakoskelaiset yhdistykset ja yhteisöt ovat löytäneet toisensa yhteisen kesätapahtuman järjestelyissä.

Aiemmin erilliset tapahtumat, eli Suruttoman rannan Venetsialaiset ja juoksutapahtuma Varalenkki, järjestetään nyt samana päivänä, eli elokuun viimeisenä lauantaina.

– Ja tästä voi luvata perinnettä. Tarkoitus on jatkaa tällaisella kesäkauden päätöstapahtumalla tulevina vuosinakin, lupaa Tervakosken Suruton ry:n puheenjohtaja Paula Vuorio.

Päivä alkaa urheilulla

Ensimmäisen Tervassa tapahtuu -päivän ohjelmassa on liikuntaa ja viihdettä. Päivän avaa salibandy-turnaus, jonka järjestää Tervakoskelle vuosi sitten perustettu lajiseura Baldosport.

– Sarjoja on ala-asteikäisistä aikuisiin ja mukaan mahtuu vielä, kertoo seuran puheenjohtaja Petri Hakamäki.

Turnauksen ansiosta Tervakoskelle tuodaan kaksi salibandy-kaukaloa, jotka jäävät kouluille. Lisäksi Turengin ala-asteelle tulee kolmas kaukalo.

Varalenkillä on luvassa omat sarjat lapsille ja aikuisille. Tervassa Juoksijoiden Timo Juote ja Ari Pikivirta lupaavat, että tyyli on vapaa eikä doping-testeistä ole pelkoa.

– Mutta mukana on kirittäjinä myös kovatasoisia juoksijoita sellaista kaipaaville, Juote kertoo.

Varalenkin tuotto ohjataan Tervakoskella toimivan lastensuojelulaitos Varatien hyväksi.

Työn tuloksista nautitaan

Illalla Venetsialaisissa lavalle nousee Tervakosken oma tähti Saija Varjus, joka ylistää hienoa ranta-aluetta. Hän asuu itse aivan rannan tuntumassa ja käy talvella avannossa vähintään pari kertaa viikossa.

– Tähän minun on helppo tulla, ja on ihanaa, että mökki ja ranta on saatu taas aktiivikäyttöön, Varjus sanoo.

Suruttoman rannan nykyinen kukoistus on malliesimerkki asukkaiden omasta aktiivisuudesta. Tervakosken Suruton -yhdistys perustettiin kolme vuotta sitten, kun Tammirannan alueen asukkaat halusivat kunnostaa ränsistyneen rannan ja mökin.

Paula Vuorio kertoo, että ensimmäiset vuodet ovat olleet työntäyteisiä, ja nyt päästään nauttimaan työn tuloksista. Yhdistys sai 20 000 euroa hankerahoitusta rannan, laiturien ja mökin kunnostukseen, ja kaikki työt on tehty talkoovoimin.

– Minusta on hienoa, että tässä on iso joukko ihmisiä jaksanut pysyä mukana. Toiminta ei ole yhden tai kahden varassa.

Kuin omaa takapihaa

Yhdistyksellä on monenlaista toimintaa, ja asukkaat ovat mukana siinä oman kiinnostuksensa mukaan. Osa huolehtii avannosta, osa mökin vuokraamisesta ja osa tapahtumien järjestämisestä.

Yksi tulonlähde on rakettimyynti. Se vaatii mukana olijoilta melkoisen työpanoksen, mutta myös tuottaa mukavasti.

– Niillä rahoilla olemme pystyneet palkkaamaan Tea Hiillosteen tämänkesäisen tapahtuman juontajaksi, Vuorio kertoo.

Juuri sopivasti Venetsialaisiin valmistui ulkohuussi. Suruttoman mökissä on juokseva vesi, mutta se katkaistaan talveksi. Tällöin huussi palveleekin esimerkiksi avantouimareita.

– Ajatuksena tässä on, että yhdistys myös palkitsee alueen asukkaita. Olemme juuri hankkineet soutuveneen, ja sitä varten saimme kohdeavustusta.

Paula Vuorio muutti Tammirantaan kahdeksan vuotta sitten. Moni perhe rakensi uudelle asuinalueelle samaan aikaan, ja heistä on muodostunut tiivis yhteisö.

– Siksikin on hienoa, että olemme saaneet rannan kuntoon. Yksi naapuri juuri kuvaili, että tämä on kuin omaa takapihaa, niin lähellä. (HäSa)