Kanta-Häme

Hyppyritorni antaa ideoiden lentää

Ahveniston harjulla sijaitseva vanha hyppyrimäki ei ole ainakaan välittömän purku-uhan alla. Kaupunki on avoin ideoille ja ehdotuksille, mitä hyppyrimäkeen liittyy.

– Hyppyrimäen kohtalo on tällä hetkellä kokonaan auki. Purkutyö ei ole toistaiseksi mahtunut budjettiin, mutta järkevää käyttöäkään ei ole keksitty, liikuntapalveluiden tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki sanoo.

Edellisen kilpailutuksen perusteella hyppyrimäen purku maksaisi kaupungille noin 200 000 euroa. Purkamisesta on keskusteltu Joenmäen mukaan lähinnä siksi, että kaupungilla ei ole selkeitä ajatuksia tai suuntaviivoja tornin suhteen.

Viime vuoden lopussa Hämeen ammattikorkeakoulun entinen opiskelija Markus Palomäki teki opinnäytetyönsä siitä, paljonko hyppyrin kunnostaminen maksaisi.

Palomäki oli saanut työssään korjauskustannusten hinnaksi hieman runsaat 100 000 euroa, mutta kaikkea huoltotarvetta ei hän saanut työhönsä mahtumaan.

Korjaus olisi arvioissa siis purkua edullisempaa, mutta harjun päällä kohoava torni odottaa päätöstä täysin joutilaana.

Infra myös kuntoon

Kaupunki haastattelee ensi viikolla neljää yrittäjäehdokasta, jotka ovat kiinnostuneita uuden maauimalan ja Olympiakeskuksen pyörittämisestä.

Päivi Joenmäen mukaan Olympiakeskuksen ei tarvitse rajoittua ainoaksi toiminta-alueeksi, mikäli joku on halukas ottamaan esimerkiksi mäkihyppytornin alueen hoidettavakseen.

– Toistaiseksi tiedossani ei ole, että joku yrittäjä olisi ilmoittautunut halukkaaksi, vaikka kaupungissa toimintaa sen suhteen on ollutkin. Toisaalta, jos joku yrittäjä haluaa laittaa rahaa alueeseen, niin kaupunki mielellään käsittelee asian, Joenmäki sanoo.

Mahdollisiin kunnostuskustannuksiin pitäisi Joenmäen mukaan myös muistaa laskea se, että mäen tiet ja vesiputket pitäisi panna kuntoon.

Seuraavaksi työkohteeksi?

Ahveniston mäkihyppytornin puolesta on aktiivisimmin taistellut yhdistys nimeltä Ahveniston huippu ry. Kahden aktiivin Kati Lahtisen ja Satu Lindstedtin innostuksesta lähtenyt yhdistys haluaa pitää hyppytornin osana kaupungin maisemaa.

Yhdistyksen näkökulmasta työvoitoksi voi laskea sen, ettei torni ole välittömästi purku-uhan alla.

– Ihmisiä kiinnostavat kaikki korkeat paikat, ja huipulla on vuosien saatossa käyty luvan kanssa tai ilman. Pystyimme todistamaan, ettei torni ole vaaraksi kenellekään, Lindstedt sanoo.

Itse tornia ei voi enää nykyisessä muodossaan käyttää mäkihyppyyn, koska sen profiili on nykyhyppäämiselle väärä. Kesäkahvilan lisäksi yhdistys on ehdottanut, että rinteeseen voisi perustaa pienen talviurheilukeskuksen.

Ahveniston suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Hapuli on niin ikään sitä mieltä, että rinteen voisi saada laskettelijoiden tai lumilautailijoiden käyttöön.

– Maauimala on likipitäen saatu käsiteltyä loppuun, joten voisikohan mäkihyppytorni olla seuraava kohde, Hapuli pohtii. (HäSa)