Kanta-Häme

Hyvä Elsa, hyvä me! Luetko sinä -kampanjan voitto Kaurialan kouluun

Maanantaiaamu alkoi Kaurialan 8E-luokassa paremmin kuin hyvin. Luokalle paljastui, että luetko sinä -novelliarviokilpailun voittaja on luokan oppilas Elsa Löytynoja.

– Ei tämä näin voi olla, kommentoi Löytynoja kuultuaan voitostaan.

– Sikahyvä! Olen iloinen ja yllättynyt.

Löytynoja luki novellin ajatuksella. Tämän jälkeen hän mietti, mitä tunteita novelli herätti. Sitten hän alkoi kirjoittaa.

– Usein vain kirjoitan. Jäsentelen asiat oikeaan järjestykseen sitten myöhemmin.

Sanomalehtien liiton ja Suomen kustannusyhdistyksen arviointiraati arvioi Löytynojan tekstiä näin: ”Lähiauttamisen voima on ehyt teksti, jossa eritellään, analysoidaan ja tulkitaan novellia monipuolisesti. Kirjoittaja kiteyttää hyvin, mistä novelli kertoo ja tulkitsee sen teemoja perustellusti. Kirjoittaja myös ilmaisee selkeästi arvionsa novellista. Teksti on sujuvaa ja selkeää, lauserakenteet ovat loogisia ja rakenne napakka.”

Kaurialan koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Saara Martikka kertoo, että Löytynoja on kirjoittajana tarkka ja huolellinen.

– Mielestäni hänen tekstissään näkyy hyvin se, kuinka kypsästi hän osaa ikäisekseen ajatella, ja tämä ajattelu siirtyy hienosti myös paperille.

Löytynoja kirjoitti tekstin koulussa, mutta hän hioi sitä vielä ohjeiden pohjalta kotona.

– Elsa osaa hyvin prosessiajattelun, sen, että teksti elää ja sitä muokataan, se ei ole kerralla valmis. 

Löytynoja on taiteellisesti suuntautunut. Hän haaveilee ammattiviulistin urasta. Viulusoiton lisäksi hän soittaa pianoa, opiskelee orkesteriteoriaa ja tanssii muun muassa jazzia, balettia ja nykytanssia.

Miten aika riittää kaikkeen?

– Kaikkeen on aikaa, kun keskittyy aina siihen, mitä juuri tekee, Löytynoja hymyilee.

Sanomalehtien liitto järjestää kahdeksasluokkalaisille Luetko sinä -kampanjan joka syksy. Tarkoitus on innostaa yläkoululaisia lukemaan.

Kaurialan koulun 8E-luokalla yli puolet nuorista lukee kirjoja. Opettaja Saara Martikka kertoo, etteivät nuoret lue enää samalla lailla kuin ennen.

– Mielestäni lukeminen on pirstaloitunut entisestään, luetaan lyhyitä pätkiä blogeista tai päivityksistä pidempien tekstien sijaan. Sinänsä varmaan luetaan määrällisesti ihan hyvin, mutta pitkäjännitteinen lukeminen on vähäisempää. Harvempi tarttuu romaaniin tai novelliin ilman koulun ohjeistusta.

Martikka pohtii, että ne jotka lukevat, tekevät sitä paljon. Kirja ei myöskään ole nyky-yläkouluikäisille vieras asia.

– Oppilaat haluavat pääsääntöisesti lukea nimenomaan fyysistä kirjaa, eivät tekstiä tabletin tai lukulaitteen näytöltä.

Moni Löytynojan luokkakavereista kertoo, että ensin oli vaikea ryhtyä kirjoittamaan novelliarviota, kun se oli uutta.

– Ensin tuli ihan liikaa tekstiä, kommentoi Silja Muttonen.

– Kun pääsi aloittamaan, niin se oli kivaa, kommentoi Liinu Konttila.

Martikka kertoo, että novelliarviota tehtiin prosessina. Ensimmäiseen versioon opettaja kommentoi lyhyesti. Aika moni sai lyhentää ja tiivistää tekstiään.

Valtakunnallisen kisan voitto tuli toistamiseen Hämeenlinnaan. Mitä hämeenlinnalaisessa juomavedessä on, että täältä tulee kisaan hyviä novelliarvioita?

– Meillä on hyviä opettajia.

– Me vaan ollaan niin hyviä, 8E-luokkalaiset kommentoivat.

– Olen ylpeä tästä luokasta ja Elsasta! Luokkaa on ihana opettaa; elävä ja osallistuva, saamme yleensä aina aikaan hyvää keskustelua aiheeseen liittyvistä asioista, opettaja kommentoi. HÄSA