Kanta-Häme

Hyvällä tuulella taiteen ympäröimänä

Tässä on varsinainen showmies: Kettukin vuoden taiteilija, hämeenlinnalainen Harri Blomberg, on iloinen ja vitsikäs. Lisäksi hän osaa puhua taiteestaan eikä pidä suotta kynttiläänsä vakan alla.
 
– Tulen kokonaan hyvälle tuulelle, kun katselen taulujani, Blomberg sanoo.
 
Blomberg elää taulujensa keskellä. Hänen huoneensa seinillä, lattioilla ja pöydillä on tauluja harkitusti esillä. Blombergilla on jokapäiväinen rutiini: Hän herää, petaa sänkynsä ja asettelee yleensä tuoreimmat teoksensa esille. Illalla hän taas siivoaa taulut pinoon. 
 
Muutama teos pääsee päivittäin myös olohuoneeseen vaihtuvaksi näyttelyksi.
 
”Ja nyt”
Ensimmäistä kertaa vuoden taiteilija on hämeenlinnalainen. 
 
– Nyt osui mun kohdalle, nyt on mun vuoro.
 
Blomberg on monipuolinen taiteilija. Hän paitsi maalaa, myös kirjoittaa. Jokaisessa maalauksessa on takana teksti, teoksen nimi, joka sinällään on jo sanataidetta. 
 
Koulun tukkalentävät nuoret / poikakaverit / tappelut / kyllä on toista maata / ja painiottelu siipirikolle minulle / kyllä tulee hyvä olo takaisin / hyvä mieli tulee / ja nyt. 
 
Yleensä teosten nimet päättyvät sanoihin ” ja nyt”. 
 
Blomberg on Kettukin tuotteliain taiteilija, ja taidekeskuksen omassa taidekokoelmassa on runsaasti Blombergin tauluja. Kotoa niitä löytyy niin paljon, että äiti Marita Blomberg sanoo tarvitsevansa yhden huoneen lisää.  
 
– Harrin töissä näkyy hienosti, millainen vaihe elämässä on menossa, sanoo Kettukin toiminnanjohtaja Päivi Lilja. 
 
Sen vuoksi vuoden taiteilijan omasta näyttelystä on poikkeuksellisesti tulossa retrospektiivi. 
 
Kuvataide vei mukanaan
Blomberg päätyi Kettukin taidekursseille taiteilija Ahti Isomäen kautta. Isomäki kävi Työkeskus Viisarissa kertomassa taidekursseista, ja Blomberg ilmoittautui mukaan saman tien. 
 
– Innnostuin kamalasti. Halusin taidekurssille, että sais vähän vaihtelua. 
 
Päätöstään Blomberg ei ole katunut, sillä taide on tärkeä osa elämää.
 
Marita Blomberg kiitteleekin Isomäkeä, joka valitsi Harrin myös vuodeksi Perttulaan opiskelemaan taidetta. 
 
– Se oli Harrille antoisa vuosi, ja hän oppi paljon ja monenlaista. 
 
Risto Räppääjä on paras
Blombergin uusimmat teokset ovat syntyneet Ylen ohjelmasta Opettaja ohjaksissa. Blombergia ottaa päähän, ettei Yle ole näyttänyt sarjaa uudelleen. 
 
Tästä ärtymyksestä on syntynyt töitä, jotka viittaavat televisiosarjaan. Yhdessä työssä kuvataan iskuja kohti kasvoja. Toisessa taas sanotaan suorat sanat.  
 
Toistuvia aiheita Blombergin teoksissa ovat myös Sinikka ja Tiina Nopolan kirjojen ja elokuvien hahmo Risto Räppääjä ja jääkiekkojoukkue HPK. 
 
– Tykkään hulluna Risto Räppääjästä. Se pitää silmäpeliä kunnolla.
 
Esimerkiksi Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvasta tuttu kutinapulveri on innoittanut Blombergia. Maalauksissa Risto Räppääjä on Harrin puolella ja puolustaa häntä. 
 
Samaan aikaan Blomberg saattaa kuitenkin pohtia vakavampia asioita, kuten kohtalon kysymyksiä, maailmankaikkeutta, avaruutta tai uskontoa.
 
Älyttömien kirjoittaja
Blombergin työskentelytyyli noudattelee samaa kaavaa. Hän ideoi töidensä nimet ja sisällön jo kotona. Kettukin taidekursseille hän tulee aina valmiiden ideoiden kanssa ja aloittaa työskentelyn heti. 
 
– Älyttömien kirjoittajaa saa aina odottaa, että saisi maalaustarvikkeet ja voisi aloittaa.
 
Nimityksellä ”Älyttömien kirjoittaja” Blomberg viittaa taideopettaja Katri Stenbergiin, joka kirjoittaa Blombergin teosten taakse niiden älyttömät eli hauskat nimet. 
 
Stenberg muistuttaa, että tunneilla on muitakin oppilaita, jotka tarvitsevat apua. 
 
Blomberg on nopea töissään. Häneltä valmistuu usein muutaman tunnin aikana 2–3 työtä. Samalla hän myös puhuu töilleen.
 
Kun taulu on valmis, Blomberg tulee hyvälle tuulelle.
 
– Jos Harrille ehdottelee parannusehdotuksia, hän ei yleensä niitä halua tehdä. Taiteilijana Harri on runsas ja omaehtoinen ja hänellä on päässään tarkka suunnitelma, miltä lopputuloksen pitää näyttää. (HäSa)
 

Tästä on kysymys

Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki Kettuki ry valitsee vuosittain vuoden taiteilijan.
 
Vuoden taiteilijalle järjestetään yksityisnäyttely. Harri Blombergin näyttely Missä piileksii kohtalon osumat on Art Kaarisillassa Helsingissä 5.4–3.5.2015.
 
Vuoden taiteilijoita on valittu vuodesta 2004 lähtien. Nyt ensi kertaa nimityksen saa hämeenlinnalainen taiteilija.
 
Tänä vuonna Kettuki nimesi vuoden taiteilijan jo alkuvuonna, jotta taiteilija saisi koko vuoden näkyvyyttä. Ennen vuoden taiteilija -nimitys on tehty loppuvuodesta.