fbpx
Kanta-Häme

Hyvän mielen hoivarobotti

– Hei Rauno ja Terho, kiitos kun tulitte tapaamaan minua, esittelen mielelläni taitojani, sanoo hoivarobotti Zora.

Harvoilanmäkeen muuttanut pieni ranskalais-belgialainen puhuu selvää suomea. Uusi naapuri eli maahanmuuttaja on “perusluonteeltaan” hyvin neutraali, kohtelias ja korrekti.

Zoran on juuri herättänyt Laurent Callemin. Hän on yhdessä Rauna Sirkkolan kanssa perustanut Zora Robotics Finland -yrityksen, joka tuo maahan ja myy hoivarobotteja.

Ensimmäinen kysymys koskee aina Zoran kokoa. Miksi se on noin pieni?

– Ihmiset todella odottavat, että hoivarobotti olisi iso ja vahva, koska hoitotyöhän on usein raskasta. Zoran vahvuudet ovat kuitenkin aivan toisenlaisia.

Zora saa kaikki – siis ihan kaikki – hyvälle tuulelle.

– Veljeni Manu nauroi vedet silmissä ainakin puoli tuntia robotin nähdessään, Rauna Sirkkola kertoo.

Robotteja on töissä Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa yli 100 kappaletta, ja robotteja käytetään yhteensä ainakin noin 6 000 ihmisen parissa. Suomen kanssa samaan aikaan Zora on valloittamassa Sveitsiä.

– Zora ei suinkaan korvaa ihmistä hoitotyössä, mutta se voi olla hyvä apuri.

Ennen kaikkea Zora on kommunikoinnin väline. Hyviä tuloksia on saavutettu etenkin sulkeutuneiden ihmisten ja autististen lasten hoidossa.

– Kun Zora puhuu, viesti on selkeä, eikä turhia eleitä ja häiriötekijöitä ole.

Kokemusten mukaan robotti voi auttaa esimerkiksi aggressiivisen lapsen rauhoittamisessa.

– Lapsi voi myös voittaa pelkonsa, kun Zora ottaa kädestä ja sitten mennään yhdessä vaikka röntgeniin.

Koulukäytössä Zora puolestaan on ohjelmoitavissa vaikkapa ohjaamaan opettajan valitsemia tehtäviä.

Marcel-nimisen miehen luona ei käynyt koskaan vieraita. Mieheen ei saatu belgialaisessa hoitolaitoksessa enää kontaktia, hänellä oli selvästi paha olla, mutta kukaan ei osannut auttaa.

Robotti pantiin kysymään, haluaisiko mies lähteä oluelle.

– Mikäs siinä, jos sinä vain maksat, Marcel oli vastannut.

Vanhukset näkevät Zoran usein lapsena, mikä laukaisee hoivaamisvietin ja saa aikaan aikaisempaa paremman olon.

Zora osaa Rauna Sirkkolan mukaan melkein mitä tahansa, mihin se vain ohjelmoidaan.

– Se ohjaa voimisteluliikkeitä, vastaa väsymättä samaankin kysymykseen vaikka miten monta kertaa, pelaa valtavan monia erilaisia pelejä, viihdyttää, soittaa musiikkia, tanssii, lukee päivän uutiset ja kertoo päiväohjelmasta.

Hämeenlinnalaispariskunta on kääntänyt Zoran ohjelmistot suomen kielelle. Töitä on tehty öitä myöten.

– Zora toimii tarvittaessa tulkkina ja puhuu muitakin kieliä, jos asiakas ei ymmärrä suomea.

Viimeiset pari viikkoa yrittäjät ovat kiertäneet esittelemässä maailman ensimmäistä ihmisten parissa työskentelevää humanoidirobottia sairaaloissa, palvelutaloissa ja kouluissa.

Nimitys humanoidi tulee siitä, että Zoralla on kädet, jalat, pää ja vartalo, aivan kuin ihmisellä.

– Japanissa ja muualla Aasiassa on vastaavia hoivarobotteja, mutta ne ovat vasta testikäytössä, kertoo Rauna Sirkkola.

Suomessa on ennestään käytössä Paro-hyljerobotteja, jotka ovat sylissä pidettäviä ja pehmolelun kaltaisia.

Laurent Calleminin mukaan on tärkeää, että robotti on eurooppalainen.

– Myös Euroopassa ollaan innovatiivisia, ei vain Aasiassa, jossa enemmänkin kopioidaan muualla tehtyjä keksintöjä.

Callemin ja Rauna Sirkkola ovat molemmat fysioterapeutteja ja kertovat päätyneensä robottialalle sattumalta. He olivat muuttamassa Belgiasta Suomeen kuulleessaan, että belgialainen robottiyritys on kiinnostunut täkäläisistä markkinoista.

– Yritys on Oostendesta eli Laurentin kotikaupungista, minkä ansiosta kaikki on ollut mutkatonta.

Pariskunta myöntää, että ajat ovat Suomessa juuri nyt hankalat uusien innovaatioiden markkinointiin, kun hoitoala ja koulut ovat jatkuvien säästöpaineiden alla.

– Tämä on kuitenkin tulevaisuutta.

Zoran hinta on 16 500 euroa.

– Hankintaan sisältyvät käyttökoulutus ja myös tulevat ohjelmistopäivitykset. Lisäksi olemme neuvottelemassa leasing-rahoituksesta.

Belgiassa yleistä on yritysyhteistyö, jossa yrityskummi hankkii robotin hoito- tai oppilaitoksen käyttöön.

– Sama on täysin mahdollista myös Suomessa. HÄSA

Menot