Kanta-Häme

Hyvästejä tukinuitolle

Elettiin huhtikuuta vuonna 1964, kun Markku Tuomola asteli yhteen Forssassa toimineista rauta- ja maatalouskaupoista. 16-vuotias nuorimies osasi ostoslistansa ulkoa.

– Piti hankkia keksi varsineen ja tukkisakset, Tuomola kertaa.

Työkaluja tarvittiin, sillä alkamassa oli tukinuitto Loimijoella. Tuomola valmistautui jokakeväiseksi kansanperinteeksi vakiintuneeseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Hänen samalla myös ainoaksi jäänyt uittokeväänsä alkoi Vieremästä, kosken alapuolelle kootuilta tukkilansseilta.

– En tiedä olivatko Vieremän kosken tukkiruuhet jo niin huonossa kunnossa, ettei uittaminen niiden läpi onnistunut vai mistä syystä puutavaraa ei sen yläpuolelta jokeen enää tullut.

Urakkahommaa

Samaan hommaan hänen työkaverinaan tarttui, niin ikään ensimmäistä kertaa elämässään 15-vuotias Esko Koski. Tuomola muistaa rantaan telatut tukkipinot kooltaan komeiksi ja tukit painaviksi. Urakkahommasta kertyi palkkaa vain sitä mukaa, kun tukkeja päätyi Loimijokeen.

Koetukselle joutuivat vierittäjien lisäksi työkalut, joista Tuomola muistaa keksinsä maksaneen neljä markkaa. Sen sijaan tukkisaksien vaatiman investoinnin suuruuden hän on vuosien varrella unohtanut.

Hintansa tienanneeksi sijoitus joka tapauksessa osoittautui. Tuomolan talteen pistämä palkkapussi kertoo miehenalulle kertyneen heti ensimmäiseltä viikolta tiliä puhtaaksi käteen maksettuna 89 markkaa 40 penniä.

Kestävä keksinvarsi

Sellainen vahinko matkan varrella nuoren tukkilaisen uusille työkaluille sattui, että keksistä katkesi varsi. Apuun tuli yksi vanhemmista uittomiehistä, jonka tekemää keksinvartta Markku Tuomola voi vieläkin esitellä täysin palvelukseen valmiin kuntoisena. Sama kuntoisuusmääritelmä pätee 50 vuoden iästä huolimatta sekä itse keksiin että tukkisaksiin.

Rantatöyräältä tapahtuneen vierittämisen jälkeen odottanut varsinainen uittohomma kevensi tukkilaisen elämää kummasti.

– Se oli virtaukseltaan heikossa Loimijoessa rauhallisena tuntihommana kevyttä touhua urakalla tehtyyn telojen vierityshommaan verrattuna.

Miinuspuoleksi tuli polkupyörällä taittuneen työmatkan piteneminen sitä mukaan, kun tukit valuivat alavirran suuntaan.

Soutamista ja huopaamista

Omaa vaihteluaan touhuun toi virrasta havaittujen uppotukkien vetäminen rantaan kohdissa, joista ne voitiin noutaa kuorma-autolla. Homma tapahtui veneellä, jonka soutamisnikseihin Markku Tuomola joutui perehtymään ilman täsmä- tai muutakaan koulutusta.

– En ymmärtänyt mitään, kun yksi karjalaismies huuteli neuvoja, että huopaa, huopaa.

Puutavaran uittosysteemi toimi siten, että jokirantaan sopiviin paikkoihin koottuihin lansseihin kerättiin talven mittaan uittoreitin varressa toiminnassaan puuta tarvitsevien saha- ja muiden yritysten tukit omilla leimoillaan varustettuna. Uiton edetessä yritysten puutavarat erotettiin leimatunnusten perusteella virrasta. Toisaalta jokeen tuli matkan varrelta sijainneilta rantojen telauspaikoilta myös uutta uitettavaa.

Viimeinen uitto

Tuomola toteaa uittouransa kestäneen muutamia viikkoja. Hän muistelee kevään jääneen myös sikäli historialliseksi, että silloinen uitto jäi Loimijoen uitoista 1930-luvun puolivälistä lähtien kokonaisvaltaisesti vastaamista Kokemäenjoen Uittoyhdistyksen uitoista seudulla viimeiseksi.

– Olisihan siinä saanut olla mukana vaikka Poriin asti. Otimme kuitenkin Kosken Eskon kanssa loparit Ypäjällä, kun polkeminen kotoa töihin ja töistä kotiin rupesi tuntumaan turhan pitkältä. (HäSa)

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic