Kanta-Häme Hämeenlinna

Mistä rahat hallituksen linjauksiin, kysytään kunnissa – Kanta-Häme on taas sote-valmiudessa

Oma Hämeen valmistelu ei joutunutkaan roskakoriin. "Pystymme käyttämään suuren osan."
Hämeenlinnan sote-johtaja Jukka Lindberg lopetti äskettäin Oma Hämeen projektijohtajana.

Kun hallituksen muodostajapuolueet kävivät selville, moni osasi ennustaa, että sotea ryhdytään rakentamaan 18 maakunnan pohjalta.

– Pystymme käyttämään suuren osan Oma Hämeen valmistelusta. Voisimme edetä nopeastikin, jos se olisi mahdollista, Hämeenlinnan sosiaali- ja terveysjohtaja Jukka Lindberg pohtii.

Aikataulu on kuitenkin hidas, jos rahoitusratkaisuja selvitetään vuoden 2020 loppuun asti.

– Sen jälkeen pitää säätää lait ja siihen kuluu aikaa. Pitää myös ratkaista kuntien tuottamisoikeus. Esimerkiksi Kanta-Hämeen kaltaisessa maakunnassa olisi paljon selvempää, jos vain maakunnalla on oikeus tuottaa palveluita.

 

Hallituksen linjaus 0,7:n hoitajamitoituksesta tarkoittaa sitä, että hoitajia tarvitaan lähivuosina runsaasti lisää. Pulaa heistä on jo nyt.

– Lähihoitajia pitää kouluttaa todella paljon, koska myös poistuma eläkkeelle on suuri.

Lindberg korostaa, ettei resurssia voi ottaa kotihoidosta. Lisäksi hän epäilee, nouseeko hoivan laatu pelkästään resurssia lisäämällä.

– Sinänsä hyvä tavoite on nostaa laatua, jos vain persus kestää.

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) pohtii samaa.

– Hallitusohjelmassa on paljon hienoja ja kannatettavia tavoitteita ja arvoja, jotka voin heti allekirjoittaa. Mieleen tulee kuitenkin, miten tämä kaikki maksetaan, jos talous ei kasva toivotulla tavalla.

 

Hämeen liiton johdolla on alkuvuodesta valmisteltu vapaaehtoisuuteen perustuvaa maakunnallista sote-ratkaisua Kanta-Hämeeseen.

Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen arvioi, ettei tuotakaan työtä tarvitse nyt heittää hukkaan.

– Kuntien käynnistämän valmistelun ansiosta saamme etunojaa kansallisen uudistuksen valmisteluun. Luulen, että uuden hallituksen sote-linjauksella on Kanta-Hämeeseen stabiloiva ja eheyttävä vaikutus.

Hän toivoo, että linjaus ottaa huomioon myös sen, että maakunnat ovat keskenään kovin erilaisia.

– Tietysti sitä myös miettii, mistä taas rekrytoidaan asiantuntijoita uuteen valmisteluun, kun juuri on edellinen lopetettu. HÄSA