Kanta-Häme

Hyviä uutisia on olemassa

 

Hyvät uutiset eivät ole kaupungista kadonneet, vaikka talousongelmat ja irtisanomiset ovatkin valloittaneet palstamillimetrit. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ryhtyy julkaisemaan positiivissävyisiä uutisia elinkeinoelämästä yhteistyössä Kehittämiskeskus Oy Hämeen (Kehke) kanssa.
 
– Yhteistyöstä on puhuttu jo pidempään. Lopullinen sykäys uuden palstan aloittamiselle tuli, kun saimme kahdelta taholta samana päivänä viestiä, että lehdissä on vain negatiivisia uutisia. Aloimme miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Joka paikassa on pinnalla alakulo, mutta eihän tämä ole pelkkää synkkyyttä – hyviä ideoita ja onnistumisia on olemassa edelleen, päätoimittaja Kari Karppinen sanoo.
 
Vaikka uusi palsta on nimeltään Positiivista Pörinää, ei tiedossa ole vain onnellisia loppuja, saatikka asioiden hymistelyä. Palstalla tuodaan onnistumisten lisäksi esiin esimerkiksi ongelmakohtia, jotka korjaamalla voidaan päästä positiivisiin tuloksiin.
 
– Onnistuminen voi tulla monen mutkan kautta, virheiden kautta voittoon -tyylillä. Haluamme kertoa myös näistä virheistä, sanoo Kehken toimitusjohtaja Mervi Käki.
 
Kehken työ  näkyväksi
Kehkelle yhteistyö Kaupunkiuutisten kanssa antaa kaivatun tiedotuskanavan laajemmalle lukijakunnalle. Yhtiö julkaisee muun muassa sähköistä uutiskirjettä, mutta sen kohderyhmä on kapea. Kehke haluaa kaupunkilehden kautta tuoda elinkeinoelämää esille laajakulmassa. Elinvoimainen kaupunki ja menestyvät yritykset ovat kaikkien asukkaiden etu, vähintäänkin veroeurojen muodossa.
 
Tarvetta on myös elinkeinoyhtiön roolin selventämiseen sekä asukkaille että sidosryhmille. Liian usein kuullaan kysyttävän, mitä Kehke tekee. Toistuvan juttusarjan ja käytännön esimerkkien kautta vastaukset avautuvat kysyjille parhaiten.
 
– Kyseessä ei ole kaupallinen sivu, vaan uutisoimme asioista elinkeinoelämän näkökulmasta kaupunkilaisille. Haluamme kertoa tarinoita, jotka toimivat esimerkkinä muille yrityksille ja kannustavat eteenpäin. Panostamme sivun sisältöön, ja toimitustyön teetämme toimittajalla, Käki sanoo.
 
– Painotan, että yhteistyö ei tarkoita sitä, että lehtemme toimituksessa aletaan nyt silittää kaikkia kissoja myötäkarvaan. Kriittisyyttä tarvitaan, mutta mielestäni median tehtävänä on myös auttaa yhteiskunnan ja seudun kehittämistä, silloin kun se on aiheellista, Karppinen jatkaa.
 
Palsta ilmestyy ensimmäisen kerran lauantain lehdessä. Teemana on hyvinvointi, josta kirjoitetaan usein vain negatiivisessa sävyssä nostamalla esiin esimerkiksi sote-vyyhti tai vanhusten huono kohtelu.
 
– Kyseessä on monipuolinen ja kasvava mahdollisuuksien toimiala, joka koskettaa kaikkia kaupungin asukkaita, Käki sanoo.