Kanta-Häme

Ihmemiehenä Amerikan halki

Hämeenlinnalaislähtöinen Markku Leppälä hankki polkupyörän ja päätti polkaista sillä Amerikan halki. Kesäkuussa hän huomasi oikeasti hyppäävänsä pyöränsatulaan Oregonin Astoriassa.

23 vuorokautta, 8 tuntia ja 45 minuuttia sekä 10 osavaltiota ja yli 7 000 kilometriä myöhemmin Leppälä ylitti maaliviivan itärannikolla Yorktownissa, Virginiassa.

– Lähdin reissuun hetken mielijohteesta, Leppälä naurahtaa.

Huviajelulla Leppälä ei ollut, vaan hän osallistui ainoana suomalaisena Trans Am Bike Race -pyöräkilpailuun, ja saapui maaliin 11. nopeimpana noin 90 pyöräilijän joukosta. Voittaja Lael Wilcox selvitti matkan 18 päivässä.

Trans Amissa on kyse kaikille avoimesta kilpailusta, jossa säännöt ovat simppelit: peesata ei saa, eikä apujoukkoja saa olla. Apua saa tosin kysyä tai ottaa vastaan, jos sitä tarjotaan. 

Kisakello tikittää siihen asti, kunnes pyöräilijä on maalissa tai jättää leikin kesken. 

– Säännöillä luodaan tilanne, jossa menestyminen ei perustu siihen, kenellä on parhaimmat huoltojoukot. Näin kaikilla on yhtä hyvät mahdollisuudet pärjätä kisassa ja tehdä valintoja kohdatessaan hidasteita.

Takapakkia tuli heti ensimmäisenä päivänä.

– Olin polkenut noin 150 kilometriä kun ajoin suoraan lasinsiruihin ja pyörän takarengas räjähti lähellä Kansasia. Hukkasin 10–12 tuntia metsästäessäni uutta rengasta, kun vanhaa ei voinut paikata.

Toisen hidasteen Leppälä koki matkan puolivälissä Itä-Coloradossa, keskellä ei mitään: pyörän sähkövaihteista hyytyi akku ja laturikin oli rikki.

– Piti alkaa ihmemies McGyveriksi, ja rakentaa uusi akku teipistä ja 9 voltin paristosta, Leppälä naurahtaa.

Jännitystä matkalle toivat villieläimet ja muu liikenne.

– Tarkkana sai olla, kun paikalliset varoittivat milloin puumista ja susilaumoista, milloin harmaakarhuista. Onnekseni en niihin törmännyt. Montanassa näin enemmän peuroja kuin autoja.

Pääosin Leppälä sai polkea rauhassa syrjäteitä pitkin pienien kylien läpi.

– Vasta idässä alkoi pelottaa, kun rekat viuhahtivat aivan vierestä ohi kapeilla teillä. Osa tööttäili ja näytti keskisormea, eivät olleet tottuneet pyöräilijöihin.

Amerikkalaiset olivat pääosin ystävällisiä, vaikka matkan varrelle mahtui väkeä punaniskoista lähtien.

– Eräs autoilija pysäytti minut ja antoi matkaan pari hotdogia polttoaineeksi. Se oli mukava yllätys, sillä huoltoasemilla ruoka oli aina pettymys.

Leppälä polki keskimäärin noin 295 kilometriä päivässä. 

Alkurupeamassa hän ei kilometrejä säästellyt, silmien ummistamiselle oli sijaa pari tuntia vuorokaudesta. 

– Vaikeinta ei ollut polkeminen, vaan unen rytmittäminen ja taistelu väsymystä vastaan. Neljäntenä päivänä otin yösijan vastaan.

Säväyttävintä Leppälän matkalla olivat maisemat.

– Wyomingissa oli jylhää kuusimetsää ja hetken päästä länkkärimaisemia punaisine kallioineen. Parasta aikaa polkea olivat auringonnousut. Ei ollut vastatuulta tai liikennettä. Maisemat olivat upeimmillaan. HÄSA

Päivän lehti

6.6.2020