Kanta-Häme

Ihminen etsii koiran kumppanuutta

Koira on osana nyky-yhteiskuntaa aivan eri asemassa kuin mikään muu eläin.

Aikojen saatossa koiraa on pidetty likaisena ja alhaisena olentona, jonka vertaaminen ihmiseen oli verinen loukkaus. Toisaalta muinaisissa kulttuureissa koiria haudattiin yhdessä isäntiensä kanssa, oletettavasti oppaiksi tuonpuoleiseen.

Nykyään koiria kohdellaan usein paremmin kuin koskaan. Toisinaan ne ovat perheyhteisön palvottu keskipiste, jota hemmotellaan ja vastapalvelukseksi siltä halutaan ainoastaan kiintymystä.

Miksi koira on noussut ainutlaatuiseen asemaan, ja mitä koiran ja ihmisen suhde kertoo meistä, pohtii filosofi Eero Ojanen kirjassaan Koiran filosofia (Kustannus-Oy Kotimaa/ Kirjapaja, 2012). Koiran ja ihmisen yhteiselo on nykytiedon mukaan jatkunut ainakin 10 000 vuotta. Kirjallisuudessa ja kansantaruissa koira on sivuosassa aina Platonin Valtiosta lähtien. Koiralla on paikkansa myös Raamatun evankeliumeissa.

– Koira on kaikkina aikoina ja kaikkialla ollut olennainen osa ihmisen kulttuuria. Se on tärkeä seuralainen, itsestään selvänä pidetty olento, mihin ei kuitenkaan kovin paljon kiinnitetä huomiota.

Koira elää kahden kulttuurin elämää: se kuuluu kiinteästi ihmisen maailmaan, mutta elää kuitenkin koiran ja eläinten maailmassa. Onko siis oikein vaatia koiraa noudattamaan ihmisen käsitystä moraalista? Tekeekö koira väärin, jos se varastaa ruokaa tai käyttäytyykö koira huonosti, jos se koirapuistossa nylkyttää muita koiria ja saa omistajansa häpeämään käytöstä?

– Vaikka koiralla on myötätunnon ja välittämisen kyky, sillä ei ole moraalia samassa mielessä kuin ihmisellä. Mutta koska koira on osa ihmisen yhteisöä, se on myös moraalin piirissä.

Koirilla on henki

Aiemmin koira oli ihmiselle useimmiten hyödyke: seuralainen, vartija, opas ja apu metsästyksessä.

Nykyään koiralle on tullut uusia tehtäviä, jotka Ojasen mukaan kiistatta osoittavat koiran ja ihmisen välisen suhteen ainutlaatuisuuden. Koirien on todettu saavan yhteyden esimerkiksi dementoituneeseen vanhukseen, joka ei pysty enää kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Ihminen tarvitsee koiran kumppanuutta.

– Koiran ja ihmisen välillä on aivan ilmeisesti jotain sangen heikosti tunnettua viestintää, jonkinlainen henkinen suhde. Siinä on kysymys vastavuoroisuudesta ja molemminpuolisesta suhteesta, jossa kumpikin osapuoli antaa ja saa.

Kumpi loppujen lopuksi taluttaa kumpaa, on Ojaselle yhä arvoitus.

– Se jää lukijan pohdittavaksi. Se mitä koira on suhteessa ihmiseen, perustuu hirveän pitkälti yksittäisen ihmisen ja koiran vuorovaikutukseen. (HäSa)