Kanta-Häme Hämeenlinna

Ikäihmisille on oma palvelupuhelin koronakriisin aikana – Arjen pyörittämiseen saa apua, kun pyytää

Kaupunki laajensi ikäihmisten puhelinpalveluita. Päivätoiminnan ryhmät on peruttu.
Kaupunki on reagoinut poikkeustilanteeseen pikaisella aikataululla. Akuutti arkiapu-puhelinpäivystyksen puheluihin vastasivat maanantaina muun muassa Sari Koskinen (keskellä) ja Erika Jokinen (vas.). Kuva: Riku Hasari
Maaliskuussa Akuutti arkiapu-puhelinpäivystyksen puheluihin vastasivat muun muassa Sari Koskinen (keskellä) ja Erika Jokinen (vas.). Kuva: Riku Hasari

Koronapandemian aiheuttama poikkeustilanne tuo muutoksia Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten palveluihin, koska etenkin yli 70-vuotiaat ovat riskiryhmässä.

Mitä uusia palveluja ikäihmisille on tarjolla ja mitä taas on supistettu, Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten palveluiden johtaja Satu Ala-Kokko?

– Viime torstaina perustimme uuden Akuutti arkiapu -puhelinpalvelun, joka on tarkoitettu kaikille niille, joiden arkielämän sujumista pandemiatilanne hankaloittaa, iästä riippumatta. Puhelinpalveluun voi soittaa, jos tarvitsee neuvontaa tai apua esimerkiksi kaupassa tai apteekissa asioimiseen taikka ulkoiluun. Lisäksi laajensimme ikäihmisten palveluohjaajien puhelinaikaa. Päivätoiminnan ryhmät on peruutettu viime viikon maanantaista lähtien ja ympärivuorokautisen hoivan lyhytaikaiset paikat on keskeytetty huhtikuun loppuun.

Onko palveluita jo käytetty?

– Tietojeni mukaan Akuuttiin arkiapuun tuli heti yhteydenottoja. Uskoisin, että tarvetta on jatkossakin.

Kuinka nopeasti palveluita saa?

– Ainakin tässä vaiheessa avun tarpeeseen on pystytty reagoimaan hyvin nopeasti. Lisäämme resursseja kysynnän mukaan. Akuutissa arkiavussa on kaupungin työntekijöiden lisäksi mukana vapaaehtoisia toimijoita.

Mistä tietoa palveluista saa?

– Tilanteen alkuvaiheessa kaupunki tiedotti pääosin verkkopalvelunsa ja sosiaalisen median kanaviensa kautta. Tilanteen edetessä on lisätty puhelinneuvontaa ja puhelinneuvonnan aukioloaikoja. Lisäksi koemme, että paikallinen media on meille hyvin tärkeä väline tiedonjakoon. Kuluvalla viikolla on tulossa myös ilmoittelua tärkeistä yhteystiedoista.

Ovatko riskiryhmät oikeasti ymmärtäneet, millä riskit vältetään?

– Kannan huolta siitä, onko hallituksen toimet otettu riittävästi huomioon väestön keskuudessa. Toki toivon, että jokainen suhtautuu ohjeisiin vakavasti.

Mikä on viestisi ikäihmisille?

– Vaikka tilanne on hankala ja aiheuttaa huolia ja kysymyksiä, tarkoitus on vahvistaa toimintaa niin, että pystymme huoliin vastaamaan. Kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Pyrimme varmistamaan jokaisen hyvinvoinnin ja pyrimme nopeaan reagointiin. Tilanteesta huolimatta kannattaa pysytellä rauhallisena. Perusviestini on, että ikääntyneiden kuntalaisten tilanne pyritään turvaamaan kaikin mahdollisin tavoin.

Juttu on julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 25.3.2020.

Neuvontaa ikäihmisille

Ikäihmisten palveluohjaajiin, omaishoidon koordinaattoreihin ja sosiaalityöntekijään voi jatkossa ottaa yhteyttä arkisin kello 8–16. Alueelliset palveluohjaajat, puh. 03 621 5105 (keskusta ym.), 03 621 5106 (Myllymäki ym.), 03 621 5107 (Renko ym.), 03 621 5108 (Sairio ym.) ja 03 621 5109 (Lammi ym.). Omaishoidon koordinaattorit, puh. 03 621 4422 (Vuorentaka ym.), 03 621 2490 (keskusta) ja 03 621 5124 (Myllymäki ym.). Sosiaalityöntekijä arkisin kello 8–16, puh. 03 621 2893.

Hämeenlinnan sosiaalipalvelujen neuvontapuhelin 03 621 3303 palvelee ma–pe kello 9–16.

Pikaista arkiapua on tarjolla Akuutti arkiapu-palvelun kautta ma–pe kello 9-18 ja la–su kello 10–14 numerosta 03 621 7200.

Kanta-Hämeen sosiaalipäivystys vastaa virka-ajan ulkopuolella tilanteista, joissa on kiireellinen ja välttämätön sosiaalipalvelujen tarve, puh. 03 6217100.

Päivän lehti

26.11.2020

Fingerpori

comic