Kanta-Häme

Ikäkäsitys heitti häränpyllyä

Ulkonäöstä ja käytöksestä on yhä vaikeampi päätellä, kuka on nuori,vanha tai keski-ikäinen. Ei se mitään. Keski-ikää kohti ihmisen hyvinvointi lisääntyy, ja kolmannessa iässä vasta onnellisia ollaankin, psykologian tohtori Katja Kokko ja emeritusprofessori Simo Koskinen hehkuttavat.

Energinen rokkari vispaa television laulukilvassa pitkää lettiään. Niko Rimbacher vaikuttaa kolmeakymmentäkahta ikävuottaan huomattavasti nuoremmalta.

Sosiaalisessa mediassa kolmekymppinen pari hehkuttaa reppuretriittiään. Siinä iässä heidän vanhemmillaan oli kolme lasta, omakotitalo ja asuntovelka.

Nelikymppiset antavat palaa. Ikäistään nuoremmilta näyttävät naiset pukeutuvat nuorekkaammin kuin nuoret.

Viisikymppiset näyttävät nykyisin nuoremmilta kuin heidän isovanhempansa samanikäisinä, mutta niin näyttävät myös eläkeläiset. Entisten nuorten nuoruuskaan ei enää pääty kolmenkympin korvilla. Käytöksen ja ulkonäön perusteella heitä voisi pitää parikymppisinä.

Mistä tässä kaikessa oikein on kyse?

Perinteiset ikäkäsitykset ovat mullin mallin. Kyse ei ole pelkästä näköharhasta.

Amerikkalaisen psykologian tohtorin Jeffrey Arnettin mukaan nuoruuden käsite on mullistunut länsimaissa dramaattisesti. Enää 18–29-vuotiaat eivät perheellisty niin kuin ennen, parikymppisinä.

Noin 25-vuotiaiksi nuoret viettävät myöhäistä teini-ikää opiskellen, etsien töitä, rakkautta ja itseään.

Yksilöllisyyden arvostukseen liittyvä ilmiö on murentanut käsityksiä siitä, mihin nuoruus päättyy. Myös Arnett on hilannut nuoruuden finaalivaihetta tuoreimmissa tutkimuksissaan yhä kauemmaksi, kolmenkympin hujakoille.

Emerging adulthood -ilmiötä on tutkittu maailmalla 2000-luvun alusta lähtien. Suomessa se tunnetaan sukeutuvana aikuisuutena.
 
Ilmiön on pannut merkille myös Jyväskylän yliopistossa laajaa Lapsesta aikuiseksi -tutkimusta vetävä psykologian tohtori, Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja 
Katja Kokko.

– Se kuvaa pitkittynyttä identiteetin etsintää, joka näkyy kauan kestävinä opintoina ja siinä, ettei sitouduta tyypillisiin aikuisuuden elämäntapahtumiin.

Lainsäädäntö ei suhtaudu nuoruuteen yhtä joustavasti kuin psykologia. Suomen nuorisolain edessä nuoria ovat alle 29-vuotiaat. Piste. Esikoisensa keskimäärin 29-vuotiaana synnyttävä suomalaisäiti on siis lain silmissä nuori nipin napin. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut vuosi vuodelta. Lapsia saadaan yhä vanhempana, lähempänä tilastollista keski-ikää kuin lakisääteistä nuoruutta. Vähitellen 35–39-vuotiaina lapsia saavien määrä on noussut ja teiniäitien määrä romahtanut. 1960-luvulla alle 19-vuotiaita äitejä oli vuosittain noin 7 000, nyt alle tuhat.

Ennen heitä ei pidetty teiniäiteinä.

Milloin aikuisuus sitten taittuu keski-iäksi? Väestön tilastollinen, ikärakenteesta laskettava keski-ikä osuu hieman päälle neljänkympin korville. Elinikien pidentyessä keski-ikä hilautuu hitaasti eteenpäin. Vielä 1950-luvun alussa se oli vain kolmenkympin hujakoilla. Kirjallisuudessa keski-ikä määritellään löysästi, tavallisesti 40–60 ikävuoden välille.

Psykologit maailmalla pitävät keski-iän kriisiä nykyisin pelkkänä myyttinä. Katja Kokon mielestä sanan voisi heittää psykologian ö-mappiin.

– Kriisin käsite on negatiivinen. Ehkä voisi puhua elämänpohdinnasta.

Lapsesta aikuiseksi -tutkimus paljastaa, etteivät keski-ikäiset suomalaiset ole mitään kriisiväkeä. Tyytyväisyys elämään lisääntyy 36–50-vuotiaana. Yli 90 prosenttia keski-ikäisistä pitää elämäänsä myönteisenä ja merkityksellisenä.

Viisikymppiset näyttäytyvät hyvinvoivina, onnellisinakin.

– Viisikymppiset voivat jopa paremmin kuin 36-vuotiaat. Se on aika metka juttu, koska viisikymppisillä on nuorempiaan enemmän fyysisiä riskitekijöitä, ylipainoa ja verenpainetta. Se ei näy psyykkisessä hyvinvoinnissa, Kokko kertoo.

Kriiseistäkin osa oli tosin tutkimuksen mukaan kärsinyt, mutta ne eivät liittyneet varsinaisesti ikään, vaan elämäntapahtumiin ja persoonallisuuteen.

– Kriisin kokeminen on ehkä tyypillisempää ihmisille, joilla on tunne-elämän epätasapainoa tai masentuneisuutta.

Sosiaaligerontologien mielestä vanhoja ikäkäsityksiä pitäisi kyseenalaistaa, koska länsimaissa väestö elää entistä pitempään ja terveempänä.

– Pitäisi ymmärtää, ettei ihmistä ohjaa pelkkä kronologinen ikä, vaan myös elämäntapahtumat. Jotkut kouluttautuvat nelikymppisinä uuteen ammattiin tai saavat lapsia.

Vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote on Suomessa 84 vuotta ja poikien 78,5 vuotta. Saksalaisessa väestötieteen Max Planck -instituutissa väestötutkimuksia vetäneen Mikko Myrskylän mukaan elinajanodote on tosin harhaanjohtava käsite, koska suomalaiset elävät todellisuudessa vuosia pitempään kuin elinajanodotteista voisi kuvitella. Lääketieteen ja hoitomenetelmien kehittymisen lisäksi syytä voinee hakea ravitsemuksesta.

Ei siis mikään ihme, että työurat pidentyvät ja harmaat pantterit paiskivat töitä eläkeiässä. Heidän joukossaan on sosiaaligerontologian ja sosiaalityön emeritusprofessori Simo Koskinen, 76, Lapin yliopistosta. Koskinen luennoi, kirjoittaa ja tekee tutkimustyötä.

Koskisen mukaan vanhakantaista ikäajattelua on mullistanut yksi kokonaan uusi elämänvaihe: kolmas ikä. Se on eläkkeelle jäämisen ja varsinaisen vanhuuden väliin sijoittuva, noin 25–30 vuoden aika.

– Se ei ole mikään pieni asia, vaan kaikkia yhteiskunnan alueita ja sen kulttuuria muuttava asia.

Koskinen käyttää sellaisia käsitteitä kuin rohkea, positiivinen vanheneminen ja persoonallinen, kokemuksellinen ikä.

Käsitteet merkitsevät sosiaaligerontologiassa sitä, että ympäristön pitäisi kunnioittaa kaikenikäisten ihmisten oikeutta elää omalla tyylillään, tulematta leimatuiksi toimintakyvyttömiksi ikäluokkansa edustajaksi.

– Ikä on postmodernin ajan kulttuurinen käsite. Sitä Suomessa ei kovin yleisesti ymmärretä. Kulttuuriseen muutokseen liittyvät uudenlaiset ikäkäsitykset ja rohkeasti vanheneminen.

Kolmatta ikävaihettaan elävät kokevat elävänsä huippuvuosiaan. Lapin yliopiston tutkimusten mukaan jopa 80–90 prosenttia heistä kokee olevansa elämäänsä erittäin tyytyväisiä.

– Moni sanoo, että kolmas ikä on heidän elämänsä parasta aikaa. Valtaosa on aktiivista, hyvinvoivaa väkeä. Muutoksia tulee vasta korkeimmissa ikäluokissa.

Koskisen mielestä vanhenemisesta välittyy julkisuuteen jatkuvasti virheellisiä käsityksiä. Vanhuus ei ehkä kaikille ole ruusuilla tanssimista, mutta valtaenemmistö voi paljon kuviteltua paremmin.

– Vanhuus määritetään kaikkein huonokuntoisimman vähemmistön mukaan, eikä kolmatta ikää oteta huomioon. Se vaikuttaa jopa nuoriin ihmisiin niin, etteivät he mielellään hakeudu vanhustyön ammatteihin.

Kolmasikäläisiä ei ole maissa, joissa elinikä jää lyhyeksi. Suomessa kriteerit täyttyivät 1970-luvulla.

Koskisen mielestä jokainen vanhaksi elänyt ihminen on oikeastaan selviytyjä.

Milloin on mielestäsi ihmisen paras ikä?

Kaksi tilastollisesti keski-ikäistä nuorta, Tanja Karppi, 42, ja Timo Salin, 49, kertovat.

Karppi:
Ihmisen paras ikä on nyt. Se on elämän hienointa aikaa. Ei kannata haikailla menneitä. Tulevaisuudesta ei tiedä.

Salin: 
Kyllä sen voi tietää, jos katsoo kristallipallosta. Kerran eräs hotelli tilasi minut Lappiin shamaaniksi. Kotaan mahtui kerralla 30 unkarilaista lääkäriä. Siellä rummuttelin ja kutsuin voimaeläimiä. Yöllä joku tuli kertomaan, että oli nähnyt niitä. Kaikenlaista on tullut harrastettua.

Milloin ihminen on aikuinen?

Karppi: 
Ehkä silloin, kun ihminen on tyytyväinen itseensä eikä enää tunne tarvetta miellyttää muita. Sinä teet sitä juttua mikä hyvältä tuntuu, eikö?

Salin: 
Niin, siinä se tuli.

Mistä alkaa keski-ikä?

Salin: 
En ole nähnyt sitä vielä.

Karppi:
Silloin, kun menee lentokentällä lähtöselvitykseen ja huomaa, ettei ole mitään ongelmaa tsekata itse itseään sisään. Minä en pysty sitä tekemään, joten en voi olla keski-ikäinen, kun en ole vielä aikuinenkaan. Olen lähdössä Kreikkaan, ja pelkään ihan oikeasti lähtöselvitystä.

Pelottaako vanheneminen?
Salin: 
Ei, vaikka välillä se on käynyt mielessäni, kun olen sairasta isääni hoitanut. 

Karppi:
Ei. Kuule, se on yhtä ruusuilla tanssimista, kun meikäläinen pääsee eläkkeelle. Aion nauttia elämästä vielä enemmän sitten, kun lapset ovat isoja.

Mikä vanhenemisessa ilahduttaa?

Karppi: 
Kun on aikuinen, voi syödä suklaata niin paljon kuin haluaa. Keneltäkään ei tarvitse kysyä lupaa. Sitä minä aina lapsillenikin sanon. Iloitsen jokaisesta syntymäpäivästä, vaikka en koskaan täytäkään enempää kuin 26.

Salin:
Saa lahjoja! Ostan pakastimeen Aino-jäätelöitä. Kerran kuvasin itseni Facebookiin jäätelölaatikoiden kanssa ja kiitin ystäviäni lahjoista.

Olet juuri sen ikäinen kuin tunnet olevasi

Ihminen on persoonalliselta iältään juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa. Sosiaaligerontologien hellimä ajatus kuulostaa hyvältä tilastollisesti keski-ikäisten Tanja Karpin, 42, ja Timo Salinin, 49, korvissa.

Heidän mielestään perinteiset ikämääritelmät joutaisivat romukoppaan, koska ne eivät enää päde.

– Tosi moni teini-ikäinen pukeutuu ja käyttäytyy nykyään niin kuin kaksikymppinen, ja moni nelikymppinen on ihan kuin parikymppinen, Karppi ihmettelee.

Minkä ikäisiä he itse kokevat mieleltään olevansa? Karppi piirtää pahville numeron 26 ja Salin numeron 21.

Karppi ja Salin eivät tunne toisiaan entuudestaan, mutta yhteisymmärrys syntyy heti kättelyssä. Vähän väliä jutustelu repeää naurunremakaksi.

Yhtä mieltä he ovat siitä, että iän karttuminen on lisännyt itsevarmuutta ja tuonut mielenrauhaa. 

Nuoruuden armoton itsekritiikki on hävinnyt, ja itselle nauramisesta on tullut helppoa.

– Tunnen oloni ihan pikkutytöksi. Lapsenikin sanovat, että äiti on kuin pikkutyttö, joka on vähän niin kuin aikuinen, Karppi nauraa.

Kun Karppi hakee lapsiaan koulusta, hän pitää hauskaa liukumalla porraskäytävän kaidetta alas.

Karppi on viiden lapsen äiti, yrittäjä ja burleskitanssija. Hän esiintyy Lady Kiss Kiss -taiteilijanimellä ja opastaa muitakin naisia feminiinisen tanssin pyörteisiin.

– Iäkkäin oppilaani oli 70-vuotias. Ikä ei rajaa harrastusta, seksuaalisuutta ja naiskauneutta. Ihminen voi olla seksuaalinen muuallakin kuin oman peittonsa alla.

Karppi on huomannut, että nuoret ihmiset ovat usein estyneempiä kuin heitä vanhemmat.

– Kaksikymppiset eivät enää uskalla koskettaa itseään. Polttariporukoiden tunneilla he irrottavat kätensä nopeasti omista pakaroistaan. Pelottavaa!

Eräoppaaksikin kouluttautunut Salin tunnetaan tuttavapiirissään huumorimiehenä. Hän on taltioinut satoja humoristisia lyhytelokuvia ja videoklippejä, ja ladannut niistä osan nettiin. 

Annabelle-parodiaansa hän tilasi Yhdysvalloista kohukauhuelokuvan näköisnuken.

Lakritsipiippujupakan innoittamana mies teki videoklipin, jossa diilaa alaikäiselle tyttärelleen lakupiippuja. Klipistä tuli somehitti, jota on jaettu yli 2 500 kertaa ja katseltu lähes 400 000 kertaa.

Salin hulluttelee filmeillä nyt, koska ei nuorena voinut.

– Vasta nyt kuvausvehkeet ovat tulleet sen verran halvoiksi, että voin toteuttaa itseäni.

Karppi ja Salin tietävät, etteivät ole ihan tavallisia ikäisikseen. Monelle oma ikä on tabu. He arvelevat, että nuoret suhtautuvat ikäkysymyksiin vanhempiaan rennommin:

– Ennen vanhaan oli epäkohteliasta kysyä naiselta ikää. Se kuului sen ajan kasvatukseen.

Karppi on pannut merkille, että etenkin hänen ikäluokkansa naisten on vaikea lakata huolehtimasta siitä, mitä muut heistä ajattelevat. 

Kun ura- ja suorituspaineet puskevat pintaan, alkaa sosiaaliseen mediaan ilmestyä kuvia tulppaanikimpuilla kuorrutetuista kodeista.

– Tietynlainen ulkokultaisuus liittyy tähän ikään. Se on sääli. Sosiaalinen paine vaikuttaa ihan varmasti käytökseen. Se motivoi minua tekemään kaiken eri tavalla kuin ikäiseni kai pitäisi tehdä.

Pyrkimys miellyttää muita johtaa heidän mielestä vain passivoitumiseen. Muiden mielipiteiden pelossa oma elämä saattaa jäädä elämättä, haaveet toteuttamatta ja aikaansaannokset vähäisiksi.

– Sitten sitä katsotaan vain kotona Star Trekiä. Öisin katselen tosin Enterprise-sarjaa. Ehkä ne minunkin videoni ovat omia vaihtoehtojani sille törylle, mitä televisiosta tulee. Niin kuin nyt vaikkapa 
Putoukselle, Salin nauraa.

Mainos