Kanta-Häme

Ikänurkka: Harppaus taakse vai eteenpäin?

Sirkka-Liisa Virtanen

Korona-aika on pakottanut ajattelemaan monet asiat uudestaan, niin ihmisten kuin koko yhteiskunnan tasolla.

Voiko koronasta seurata jotain hyvääkin?

Olemme eläneet raskaan kevään. Paha sairastumisaalto vältettiin, mutta varotoimet kavensivat rajusti koko yhteiskunnan ja erityisesti meidän ikäihmisten elämää.

Selvisimme arjesta, kiitos naapureiden, sukulaisten ja vapaaehtoisten auttajien. Mutta yksinäisyys painoi ja eristäminen ahdisti.

Viimeistään nyt kävi selväksi, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen:

Ihmissuhteet. Mahdollisuus tavata omia läheisiä, ystäviä ja tuttavia. Ilman heitä monen ikäihmisen elämä on tyhjää.

Tiedämme, miten paljon elämänhalu vaikuttaa hyvinvointiin. Toivottavasti pääsemme pian normaalioloihin ja pelot hälvenevät.

Tällä hetkellä tuntuu jo paljon paremmalta, kun ikäihmiset ovat palanneet katukuvaan. Katukuva on elävä ja vilkas.

Palaavatko ikäihmiset myös harrastusten pariin? Tätä me yhdistysaktiivit toivomme hartaasti.

Suuri osa vapaaehtoisista on yli 70 -vuotiaita. He ovat eläneet korona-ajan ristiriitaisin tuntein.

On halu auttaa, mutta mukaan ei ollut asiaa. Syy eristämiseen on järkevä, ikäihmisten suojelu.

Ei kuitenkaan tunnu mukavalta tulla leimatuksi vanhaksi ja hauraaksi. Meissä on niin monenkuntoisia.

Jos rajoitukset vielä palaavat, on syytä harkita tarkkaan niiden rajat. Muuten eriarvoisuus yhteiskunnassa kasvaa yhä.

Onko yhteiskunnallamme varaa luopua seniorikansalaisten panoksesta?

Moni ikäihminen elää hyvin itsenäistä elämää. Tarpeen tullen on hyvä saada apua, sen opimme korona-aikana, mutta oma aktiivisuus on syytä säilyttää.

Se on hyväksi fyysiselle kunnolle sekä mielenterveydelle.

Ikäihmisten liikunnasta iso osa on tavallista arkiliikuntaa, kaupassa käyntiä, asioiden toimittamista, pistäytymistä ystävien luona.

Elämä vanhusten hoivayksiköissä on monimutkaistunut. Turvaohjeistus oli näissä kaikkein tiukin.

Ohjeet toimivat. Koronalta vältyttiin, mutta haitat ovat myös merkittävät.

Läheiset eivät pitkään aikaan päässeet vierailemaan asukkaiden luona. Ikävä ja huoli oli suuri molemmilla.

Hoitohenkilökunta on varmasti tehnyt parhaansa asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, mutta läheisten tapaamista he eivät voi korvata.

Kun koronan ensijärkytyksestä selvittiin, elämän rauhoittuminen teki myös monelle hyvää.

Oli aikaa ajatella, mikä elämässä on tärkeää ja arvokasta.

Pitääkö koko ajan suorittaa, vai onko tärkeämpää viettää aikaa läheisten kanssa?

Tuli aika pysähtyä miettimään, mitä loppuelämältään haluaa. Korona teki ajan rajallisuuden kouriintuntuvaksi.

Korona voi olla myös uuden alku. Toivottavasti monelle.

 

Sirkka-Liisa Virtanen

Kirjoittaja on Hämeenlinnan vanhusneuvoston 1. varapuheenjohtaja

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic