Kanta-Häme

"Ikinä ei aamulla voi tietää, mitä navetassa on vastassa"

 

Asiaa kummemmin tuntematta tuntuu selvältä, että maitotilaa hoitava pariskunta on naimisissa myös elinkeinonsa kanssa. Käsitys ei ole virheellinen.
 
– Tilanhoito on oikeastaan elämäntapa eikä mikään ammatti, Anja Tupala ajattelee.
 
– Huonosti on lomia pidelty. Hommista pystyy kyllä irrottautumaan, mutta se on aina todella iso järjestelykysymys. Jos molemmat haikailevat lähtöä, tilalle pitää hankkia vähintään kaksi varahenkilöä, eikä lomituksen onnistuminen ole 100-prosenttisen varmaa.
 
Vuonna 1850-luvulla Tupalan sukuun siirtyneellä tilalla Ilmoilassa on navetassaan 150 päätä, joista lypsylehmiä on 65. Osa sonneista kasvatetaan lihakarjaksi ja osa pikkuvasikoista myydään muille tiloille kasvatukseen.
 
– Elämä on kiireistä ja raskasta, mutta myös tosi antoisaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen.
 
– Toisaalta ei kyllä koskaan tule sellaista tunnetta, että olisi saanut pöydän lakaistua puhtaaksi. Navettaan on mentävä jouluna, juhannuksena ja vappuna.
 
Aamu navetassa
 
Robotti on hoitanut lypsämisen parin vuoden ajan Tupalan tilalla. Koneellistamisesta huolimatta navetassa piisaa emännälle hommia heti aamusta.
 
– Valvon, että kaikki lehmät käyvät lypsyllä, siivoan makuuparret, juotan ja ruokin vasikat sekä pistän ponin pihalle, Tupala luettelee.
 
– Käyn navetassa 2-3 kertaa päivässä. Robotin ansiosta minun ei enää tarvitse seisoa kuin tatti koko aamu- ja iltalypsyn aikaa ja pystyn jakamaan päivän moneen osaan.
 
Karja sairastaa hyvässä hoidossa suhteellisen vähän ja yleensä eläinlääkäri poikkeaa tilalla viiden viikon välein. 
 
– Ikinä ei aamulla voi tietää, mitä navetassa on vastassa, Tupala sanoo.
 
– Poikimisia on ympäri vuoden ja vasikoita kuolee välillä. Kun on yrittänyt eläintä kovasti hoitaa ja sitten käy huonosti, se ottaa raskaasti pattiin. Alussa minun oli todella vaikeaa päättää, mikä eläin lähtee teuraaksi, mutta siihen on ajan myötä turtunut.
 
Jos pipo kiristää…
 
Elämä maatilalla oli ollut Tupalalle salainen haave, joka juonsi juurensa mummolassa vietetyistä lapsuuden kesistä. 
 
– Heti kun tänne tulin, lähdin navettaan. Minulle oli päivänselvää, että alan tehdä tilan hommia.
 
– Täällä ihminen saa olla oman itsensä herra ja päivän vaihtelevuus tuo sisältöä elämään. Oma arvonsa oli silläkin, että olimme aina kotona, kun lapset olivat pieniä. Ollaan kaiket päivät naamat vastakkain isännän kanssa, mutta jos pipo alkaa kiristää, hän voi mennä metsätöihin ja minä vaikka kirpputorikierrokselle.
 
Tupalan mukaan tilanhoito on kannattavaa, vaikka työssä ei tuntipalkoille pääsekään.
 
– Maidontuotanto on Suomessa hyvissä kantimissa, jos vertaa vaikka sika- tai viljatiloihin. Robotin hankkiminen oli meille todella iso investointi, mutta nyt en minäkään ole koko ajan sidottuna lypsytouhuihin.
 
– Parhaat lypsylehmät tuottavat päivässä 55-65 kiloa maitoa ja voivat käydä neljäkin kertaa vuorokaudessa tyhjennyksellä. Lypsyyn pääsee aina kun on tarvis ja se on lehmien terveyden kannalta tärkeää.
 
Lukemista ja liikuntaa
 
Fyysisesti raskas työ kysyy hyvää kuntoa ja lihashuolto on tarpeen.
 
– Liikunnallista vastapainoa pitää olla ja silti on rampattava vähän väliä hierojalla tai fysioterapeutilla, Tupala kertoo.
 
– Jos haluan rentoutua, otan kirjan tai lehden ja painun sohvalle, vaikka huusholli olisi kuinka atomipommin jäljiltä. Ruuanlaittoon saan tuhraantumaan aikaa, koska tykkään siitä ja minulle on suorastaan henki ja elämä, että lapset saavat kunnollista kotiruokaa.