Kanta-Häme

Ikonimaalaus kysyy kuuliaisuutta

Lammin tienhaarassa valtatiellä 12 on vaatimaton pahvikyltti, joka opastaa Athos-näyttelyyn. Ronnin entisellä laitosalueella Athos-säätiön keskuksessa on vuoden loppuun asti esillä Kreikan kuuluisimpiin ikonimaalareihin lukeutuvan Konstantinos Ksenopouloksen ja hänen oppilaittensa taidenäyttely.

Marraskuun viimeisellä viikolla Ksenopoulos on lisäksi opettanut suomalaisille ikonimaalareille bysanttilaista ikonimaalausperinnettä.

Kurssi on ensimmäinen, jonka kesäkuussa Ronniin muuttanut ortodoksinen keskus järjestää. Ikonimaalauskursseja on luvassa ensi vuonna lisää, ja ainakin kolmelle Ksenopoulos on jo lupautunut opettajaksi.

Suomessa …syvälliset oppilaat

– Olen opettanut kaikkialla Euroopassa, mutta Suomessa oppilaat esittävät ikoneista poikkeuksellisen syvällisiä kysymyksiä, Konstantinos Ksenopoulos sanoo.

Hänen mukaansa se innostaa opettajaakin vastaamaan syvällisesti.

– Edes yliopiston oppilaat eivät kysele yhtä syvällisiä, Thessalonikin Aristoteleen yliopiston maalauksenopettajana työskentelevä Ksenopoulos kehuu suomalaisia kurssilaisiaan.

Hyvän ikonimaalarin edistymisen näkee Ksenopouloksen mielestä jo siitä, miten huolellisesti hän asettelee maalit ja pensselit pöydälle.

– Ikonimaalaus kysyy tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä. Lisäksi tässä taiteenlajissa on aivan omanlaisensa säännöt, hän sanoo.

Aikuisen ihmisen voi olla vaikeaa alistaa itsensä tällaiseen kuuliaisuuteen.

– Mutta jos oppilas näkee että opettaja kunnioittaa työtä ja oppilasta, hän siirtää sen työhönsä ja vielä eteenpäinkin, Ksenopoulos sanoo.

Innostava …opettaja

Kaikkien Athosvuoren Pyhien Perintösäätiön puheenjohtaja Hannu Pöyhönen kehuu Ksenopoulosta innostavaksi ja huumorintajuiseksi opettajaksi.

– Kenties juuri opetuksen tapa on tehnyt hänet niin tunnetuksi. Opettajan täytyy välittää oppilaalleen rakkaus ikonimaalausta kohtaan, Pöyhönen pohtii.

Ksenopoulos häärii Lammin ikonimaalauksen luokassa puku päällä ja kravatti kaulassa, kuten omassa työpajassaan ja yliopistollakin tekee.

Jokaisella oppilaalla on maalaustelineellään mallipiirustus sekä kaksi keskeneräistä ikonimaalausta.

Toiseen opettaja maalaa vaihe vaiheelta annetun ikonimallin, toiseen oppilas jäljentää sen.

Koko talo …taiteelle

– Olen maalannut ikoneita 1970-luvun alusta, mutta nyt ensi kertaa kreikkalaisella metodilla (kuivalla värillä), tamperelainen Maila Maunula kertoo.

Hän uskoo, että Ronnin alueesta on tulossa hyvä paikka maalauskursseille ja muillekin tapahtumille.

Bysanttilaisen ikonimaalauksen luokka sijaitsee talossa, johon on myöhemmin tarkoitus kunnostaa tilat myös mosaiikkitöille ja seinämaalaukselle.

– Aulan seinät koristellaan lisäksi seinämaalauksilla, joten tilasta tulee jo sinällään näkemisen arvoinen, Hannu Pöyhönen kertoo. (HäSa)

Athosvuoren munkkeja ja bysanttilaisia ikoneita. Näyttely Athos-säätiön keskuksessa Lammilla ns. Kauppilan kartanossa (Kaunisniementie 415) 31.12. saakka. Avoinna la–su kello 13–17 sekä sopimuksen mukaan.Seuraava ikonimaalauskurssi 23.1.–2.2.2014.